27.05.2013 Teksti: Jani Hellström. Kuvat: Maarit Kytöharju

Se biisi kosketti -kilpailuun on tullut liki 300 tarinaa. Yksi tarinoiden suosituimmista biiseistä on ollut Jenni Vartiaisen esittämä ”Missä muruseni on”, jonka sanoitukset ovat Mariskan käsialaa. Kysyimme Mariskalta, miltä muistosuosio tuntuu ja miten kappale syntyi?

Biisi on tärkeä osa monen suomalaisen muistoja ja kokemuksia. Miltä se tuntuu?

– Musta on ollut aivan upeeta seurata Murusen kulkua. Tottahan se on unelmien täyttymys, että niin moni siitä biisistä on tykännyt. Olen kiitollinen että sain olla mukana sellaisessa dream teamissa (Jukka Immonen ja Jenni) nikkaroimassa laulua.

Millaista kappaletta oli tehdä? Tuliko sitä tehdessä oivalluksia tai haasteita? Millaisia odotuksia oli kappaleen suhteen?

– Muistan päivän jolloin aloitin tekstin näpräämisen: oli hikinen kesäaamu ja lojuin parvekkeella lukien runoja. Olin edellisenä iltana tullut juhlatunnelmissa kotiin ja käynyt katselemaan tähtiä samaiselta partsilta ja simahdin sijoilleni. Podin siihen aikaan myös kovaa ikävää, koska en voinut nähdä ihastustani. Yhtäkkiä ratas kävi raksuttamaan ja aloin rustata lohtulaulua helpottaakseni omaa ikävää ja surua. Vaikeuksia oli "muruseni" kanssa. Moni sanoi, ettei sellaista sanaa voi käyttää. Onneksi kuitenkin Jenni ja Jukka näyttivät vihreää valoa ongelmasanalle ja otimme riskin.

– Oivalsin tekstiä tehdessäni, että sureminen on turhaa, sillä eihän välimatka ole erottava tekijä. On sama onko kaksi pistettä sentin tai  tuhannen kilometrin päässä, sillä maailmankaikkeus on yhtä ja samaa kokonaisuutta ja ajatus voi tavoittaa toisen pitkänkin matkan takaa kun vaan lataa tarpeeksi energiaa siihen ja toinen on samalla aaltopituudella. Telepatia on kätevää. Yllätyksenähän kappaleen suosio tuli, odotuksia ei ollut. On aina vaikea ennakoida miten yleisö ottaa minkäkin jutun vastaan.

Missä sinulle ikimuistoisessa tapahtumassa tai hetkessä suomalainen musiikki on ollut mukana?

– Musiikki oli mulle kaikkein tärkeintä ihan pikkusena tyttönä.  Liikutuin aina kyyneliin kuullessani jotain liian kaunista. Esim. Pikku Kakkonen päättyi mun osalta joka ilta kyyneliin, kun tuli "Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee..."  Liian kauniita lauluja viisivuotiaalle olivat myös Alatalon "Ihmisen ikävä toisen luo" sekä iskä-Vainion "Vanhojapoikia viiksekkäitä". Niitä kuulin autossa matkalla mökille.