Shiraz Lane – Hardrockia hippiasenteella
Rockbändien keski-ikä on jo pitkään ollut nousussa. Shiraz Lanen kaltaiset nuoret tulokkaat antavat kuitenkin uskoa siihen, että omista lähtökohdista tehty rock voi yhä olla relevanttia.
Rockbändeihin on kautta aikojen liitetty rappioromanttinen sex, drugs and rock’n’roll -mielikuva. Se saa rokkarit näyttämään niljakkailta naistenmiehiltä ja hedonistisilta huumeidenkäyttäjiltä, jotka elävät nopeasti, kuolevat nuorina ja – jos hyvä mäihä käy – tekevät pari levyä.
Vantaalainen Shiraz Lane täyttää pintapuolisesti kaikki rock-kliseet. On pitkiä tukkia, kukkoilevia promokuvia, keulivia kitarasooloja ja ylärekisteristä päästeltyjä kiekaisuja. Samanaikaisesti bändissä on jotain, joka erottaa sen tukkarockin banaalista dekadenssiperinteestä. Tuo jokin on pesunkestävä hippi-idealismi.
”Meidän musa ei ole pelkkää sex, drugs and rock’n’rollia, vaan siinä on oikeasti sanomaa”, Shiraz Lanen laulaja Hannes Kett sanoo. ”Ollaan rauhan miehiä, joten rauhalla ja rakkaudella on suuri merkitys lyriikoissamme. Me uskotaan siihen, että jos me tehdään yhdessä duunia tämän maailman eteen, me pystytään vaikuttamaan siihen.”
Rumpali Ana Willmanin mukaan sex, drug and rock’n’roll -mentaliteetti on Shiraz Lanelle pelkkä musiikin sivutuote. Mieluummin bändi keskittyy vetämään hyviä keikkoja ja levittämään sanomaansa.
”Jengi ei vaan nykyisin jaksa nähdä vaivaa oikein minkään puolesta. Asioihin vaikuttamisen kuvitellaan olevan liian hankalaa, vaikka ei se oikeasti ole. Jo pienillä teoilla tämä maailma voisi olla paljon rauhanomaisempi paikka”, Willman sanoo.
Sanojensa vakuudeksi Kett ja Willman näyttävät vasempiin kämmenselkiinsä tatuoituja rauhanmerkkejä. Ne symboloivat paitsi pasifismin kannatusta ja kaksikon ystävyyttä, myös oman elämänfilosofian ja Shiraz Lanen nykylinjan löytymistä.
”Tämä tatuointi muistuttaa mua päivittäin siitä, että tapahtuipa omassa tai muiden elämässä mitä paskaa tahansa, sillä on tarkoituksensa”, Kett sanoo. ”Tajusin tämän luettuani yhden kirjan, jonka Anan faija antoi mulle, kun oli vähän huonompi hetki elämässä. Kirjan nimi oli Zen ja onnellisuuden taito. Se muutti mun elämän ihan kokonaan. Silloin myös lyriikkani muuttuivat ja tajusin, että on pakko alkaa kirjoittaa jostain, mikä on tärkeää.”
Tikkurilasta Tokioon
Shiraz Lanen esiaste sai alkunsa Vantaan Tikkurilassa vuonna 2009, kun 15-vuotiaat Willman ja Kett istuivat kirkon portailla musisoimassa akustisesti. Kett oli juuri alkanut kiinnostua musiikista ja harrastaa laulamista, kun taas Willman oli jo muutaman vuoden ajan soittanut rumpuja ja diggaillut muun muassa bändejä, kuten Guns N’ Roses, Mötley Crüe ja Metallica.
”Kun Hannes sanoi yksi päivä, että se oli käynyt koululla laulamassa (Skid Row’n) Eighteen and Lifea, tuli sellainen fiilis, että on pakko testata äijää”, Willman sanoo. ”Sitten kun kuulin Hanneksen laulua, olin ihan blown away, millaista soundia siitä lähti. Sen kesän 2009 aikana me soiteltiin aika paljon akkaristi, hengailtiin ja kuunneltiin musaa. Sitten me vaan päätettiin perustaa bändi.”
On jokseenkin kuvaavaa, että Willman tutustutti Kettin rockmusiikkiin, sillä bändin voimasuhteet tulevat haastattelun aikana nopeasti selviksi. Kett puhuu vuolaasti, spontaanisti ja usein asian vierestä, kun taas Willman punnitsee sanansa tarkemmin ja palauttelee keskusteluja raiteilleen.
Puoli vuotta bändin perustamispäätöksen jälkeen Shiraz Lane löysi komppikitaristikseen Miki Kalskeen. Ensimmäiset treenit soitettiin vuonna 2010 ja ensimmäinen keikka vuonna 2011.
”Bändin alkuvaihe oli sellaista oman jutun etsimistä, eikä se oma juttu löytynytkään kuin vasta pari vuotta sitten”, Kett sanoo. ”Itse olin aluksi aika hukassa, sillä en ollut aiemmin ollut bändissä enkä edes kuunnellut paljoa musaa. Mutta sitten yhtäkkiä tuli vaan sellainen olo, että tämä on mun juttu.”
Käännekohta Shiraz Lanen uralla tapahtui vuonna 2014, jolloin basisti Joel Alex liittyi yhtyeeseen. Saman vuoden keväällä Shiraz Lane pisti koko biisikataloginsa uusiksi, osallistui Hard Rock Cafen järjestämään bändikilpailuun ja voitti sen. Palkintona oli keikka Toronton Hard Rock Cafessa.
”Silloin tajuttiin, että nyt kun vaan treenataan tarpeeksi, saadaan unelmista totta. Ja sitten kun oltiin tarpeeksi uskottu itseemme, hyviä asioita alkoi tapahtua”, Kett sanoo.
Vuosi 2015 oli Shiraz Lanelle melkoista pyöritystä. Bändi julkaisi debyytti-ep:nsä Be The Slave Or Be The Change, esiintyi Japanissa, kiersi Suomen suurimpia festareita, voitti Wacken Metal Battlen Suomen-karsinnan ja esiintyi Saksassa maailman suurimmalla metallifestivaalilla. Lisäksi yhtye solmi levytyssopimuksen melodisen hardrockin jättiläisen Frontiersin kanssa. Setämies-lafkana tunnettu Frontiers on aiemmin julkaissut muun muassa Uriah Heepia, Totoa, YESiä ja Whitesnakea.
Epätäydellisyys on täydellisyyttä
Nuoresta iästään huolimatta Willman ja Kett suhtautuvat Shiraz Lanen lisääntyneeseen suosioon maanläheisesti. Tavoitteena ei kuitenkaan ole jäädä pienten piirien skenebändiksi, vaan nousta koko maailman huulille.
”Totta kai tavoitteet pitää olla korkealla”, Willman sanoo.
”Emme kaipaa punkbändien tapaan kulttimainetta, vaan haluamme olla niin iso bändi kuin mahdollista. Ainakin itse haluaisin pystyä tienaamaan elantoni musalla, että pystyisin laittamaan kaiken aikani tähän, eikä tarvitsisi stressata duunissa tai Kelassa käymisestä. Kaikki sen päälle tuleva kuuluisuus ja kiertely on plussaa.”
Ainakin toistaiseksi Shiraz Lanella on mahdollisuudet kansainväliseen läpimurtoon, sillä bändin viime kuussa ilmestynyt debyyttilevy For Crying Out Loud on otettu hyvin vastaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Soundi antoi levylle arvosanan 4/5 ja Saksan metalliraamattu Metal Hammer 6/7. Myös bändi itse on levyyn tyytyväinen.
”Siitä tuli meidän mielestä täydellinen levy, vaikkei se olekaan täydellinen. Imperfection is perfection”, Kett sanoo.
Parhaillaan Shiraz Lane kiertää Suomea Reckless Loven lämmittelijänä. Kesällä on luvassa festarikeikkoja ja syksyllä siirrytään jälleen klubeille. Ensimmäisen Euroopan-kiertueen yksityiskohtia viilataan tällä hetkellä järjestykseen.
Nykyisin Shiraz Lane tekee keikoistaan esitysilmoitukset Teoston verkkopalvelussa sekä uudella Keikkamobiili -mobiilisovelluksella. Aina näin ei ole ollut.
”Joel oli kesätöissä Teostolla, ja kun se tuli meidän bändiin, saatiin siltä tupenrapinat siitä, ettei oltu tehty Teosto-ilmoituksia”, Willman naurahtaa.
”Ei olla vielä hirveästi käytetty Keikkamobiilia, koska se on niin tuore applikaatio, mutta mitä olen sitä tsiigannut, se on vaikuttanut tosi hyvältä keksinnöltä. Muusikot kuitenkin istuu bussin takaosassa ison osan ajastaan, ja kun suurimmalla osalla on älypuhelimet messissä, niillä on kätevää tehdä keikkailmoitus, ettei jää massit saamatta.”