Suomalaista konemusiikkia Playstation 4 -pelissä
27-vuotias Helsingissä asusteleva elektronisen musiikin tuottaja Jukka-Pekka Saarinen – artistinimeltään Movement Machina – ja tuottajakollega Timo Vaittinen – tranceduosta nimeltä Taival – ahkeroivat suomalaisen elektronisen musiikin rintamalla, mutta tekevät kesän korvalla myös uuden aluevaltauksen. Heidän yhteinen kappaleensa Upsides Have Downsides valittiin osaksi WipEout Omega Collectionin soundtrackia. WipEout on klassikkopelisarja, joka juureutuu vuoteen 1995, jolloin sarjan ensimmäinen peli julkaistiin.
”Sain ensikosketuksen pelisarjaan 1990-luvun lopulla pelatessani WipEout 2097 –peliä, joka oli tullut varmaan jonkun pelilehden demo-cd:n mukana. Enpä olisi pikkupoikana ajatellut, että musiikkini päätyy vielä samaiseen peliin parisenkymmentä vuotta myöhemmin”, muistelee Jukka-Pekka Saarinen.
Tuottajakaksikon kappale ”Upsides Have Downsides” julkaistiin brittiläisen Zerothree Musicin #REALPROG V.3 –kokoelmalla joulukuussa 2016, mistä se päätyi PlayStationin edustajan käsiin.
”Biisin päätyminen WipEoutiin on levy-yhtiömme Zerothree Musicin ansiota, koska levy-yhtiön kontaktillamme on suora yhteys PlayStationiin. Sittemmin PlayStationilta onkin jo tullut kyselyä uuden tuotannomme perään, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, kertoo Saarinen.
WipEout Omega Collection julkaistaan PlayStation 4 –alustalle 7. kesäkuuta 2017, jolloin suomalaista musiikkia päästään kuulemaan vauhdikkaassa kilpa-ajopelissä The Prodigyn, Chemical Brothersin ja Swedish House Mafian rinnalla.
Lisätietoa:
Teoston asiakkaana: Pelimusiikki ja musiikin itsehallinnointi