Suomi omilla poluillaan tekijänoikeusdirektiivin voimaansaattamisessa

Syyskuun 27. koitti päivä, jota moni Suomen luovalla alalla työskentelevä oli odottanut, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö luovutti lausunnoille luonnoksensa hallituksen esitykseksi tekijänoikeusdirektiivin (DSM-direktiivi) ja siihen sisältyvän ns. arvokuilusääntelyn voimaansaattamiseksi Suomessa.

Arvokuilulla tarkoitetaan sitä ongelmaa, että internetin alustapalvelut (verkkosisällönjakopalvelu) ovat voineet hyödyntää tekijänoikeudella suojattua sisältöä maksamatta sen tekijöille asianmukaista korvausta teostensa käytöstä.

Kuten Teoston blogin lukijat tietävät, polku direktiivin voimaansaattamiseksi on ollut vähintäänkin vaiherikas. Koronan kurittaman luovan alan tunnelmat esitysluonnoksen kynnyksellä eivät olleet erityisen korkealla. Katso aiemmat kirjoituksemme täältä, täältä ja täältä. Tästä huolimatta lopputulos onnistui kuitenkin yllättämään. Siinä on nimittäin arvokuiluongelman osalta pielessä melkeinpä kaikki mahdollinen.

Esitysluonnos ei toteuta direktiivin selkeitä tavoitteita

Vuonna 2019 hyväksytyn EU-direktiivin tavoitteet ovat selkeät ja kuvattu sen johtolauseissa. Direktiivin tarkoituksena on

• tekijänoikeuslainsäädännön yhdenmukaistaminen EU:n sisämarkkinoilla (johdantolause 1)
• oikeustilan selkiyttäminen ja epävarmuuden poistaminen siltä osin osallistuvatko mm. YouTuben kaltaiset alustat tekijänoikeuden kannalta merkityksellisiin tekoihin, ja onko niiden saatava oikeudenhaltijoilta lupa palveluun ladattuun sisältöön (johdantolause 61)
• lisensointimarkkinoiden kehittäminen sen mahdollistamiseksi, että oikeudenhaltijat saisivat asianmukaisen korvauksen teostensa käytöstä (johdantolause 61).

Kansallinen lainvalmistelija on kuitenkin kohauttanut näille direktiivin tavoitteille lähinnä olkaansa. Suomen esityksessä tekijänoikeuslain uudistamiseksi on nostettu tärkeimmäksi tavoitteeksi palvelun käyttäjien (luonnoksessa käytetyn kielen mukaisesti ”sisällöntuottajien”) sananvapauden turvaaminen.

Tästä lähtökohdasta Suomen lainvalmistelija on lähtenyt tekemään meille räätälöityjä lainsäädäntöratkaisuja ja hakemaan uutta tasapainoa eri intressiryhmien (alustapalvelut, oikeudenhaltijat, palveluiden käyttäjät) oikeuksien välillä – välittämättä siitä, että tämä oikeuksien välinen tasapainotus on jo tehty direktiivin säätämisen yhteydessä 2019 eikä sitä tule enää uudelleen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä avata.

Esitysluonnos ei tue direktiivin tavoitetta lainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Esitysluonnoksessa on tietoisesti lähdetty tekemään muissa jäsenvaltioissa jo omaksutuista, tai valmistelussa olevista ratkaisusta, poikkeavaa sääntelyä. Samalla on rikottu direktiivin systematiikka ja rakenne.

Suomen esitysluonnoksen arvokuilua koskeva 6 a luku lähtee alusta alkaen vikaan. Se ei selkeästi määrittele verkkosisällönjakopalvelun toimintaa yleisölle välittämiseksi siitä huolimatta, että tämä on direktiivissä nimenomaisesti asetettu velvollisuus jäsenvaltioille. Artikla 17 on tältä osin yksiselitteinen: ”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että verkkosisällönjakopalvelujen tarjoaja suorittaa tässä direktiivissä tarkoitetun yleisölle välittämisen tai yleisön saataviin saattamisen, kun se antaa yleisölle pääsyn käyttäjiensä palveluun lataamiin tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin tai muuhun suojattuun aineistoon.” Tätä selkeämmin asiaa on vaikea ilmaista.  

Esitysluonnoksessa valmistelija on sen sijaan lähtenyt siitä, että palveluntarjoajilla olisi ”korostunut huolellisuusvelvoite”. Tämä on väärä johtopäätös. EU-direktiivin artikla 17 ei ilmennä alustojen ”korotettua huolellisuusvelvoitetta”, vaan se kirkastaa alustojen tekijänoikeudellista asemaa, eli sitä, että ne suorittavat tekijänoikeudellisesti merkittäviä toimija. Lisäksi se asettaa niille aktiivisia toimintavelvoitteita, joista ensisijainen on palveluntarjoajan velvollisuus parhaansa mukaan hankkia lupa käyttäjiensä lataamaan sisältöön oikeudenhaltijoilta.

Suomessa muotoiltu lähtökohta on näin ollen direktiivin kanssa selkeässä ristiriidassa ja johtaa ratkaiseviin valuvikoihin koko esitysluonnoksessa. Olemme tilanteessa, jossa Suomi tosiasiallisesti yrittää muuttaa direktiiviä.

Näitä muista jäsenvaltioista poikkeavia ratkaisuja on perusteltu direktiivin väitetyillä sisäisillä ristiriitaisuuksilla. On kuitenkin jokseenkin erikoinen ajatus, että lainvalmistelija Suomessa olisi löytänyt pitkällisen valmisteluprosessin läpikäyneestä direktiivistä sellaisia ristiriitaisuuksia, joita muissa jäsenvaltioissa ei ole tunnistettu, ja keksinyt näihin väitettyihin ristiriitoihin sellaiset ratkaisut, joita muualla ei ole tajuttu etsiä.

Samalla lainvalmistelijalta näyttää unohtuneen, että nyt ollaan sääntelemässä toimintaa, joka on lähtökohtaisesti rajat ylittävää. Alustapalvelut ovat globaaleja. Esitysluonnos loisi kuitenkin Suomeen direktiivistä ja muista jäsenvaltioista olennaisesti poikkeavan ”Suomen mallin” yksityiskohtaisine ja vaikeaselkoisine pelisääntöineen. Tällainen ei ole omiaan luomaan oikeusvarmuutta EU:ssa eikä se edesauta markkinoiden kehittymistä tai tekijöiden aseman parantamista. Se ei ole alustapalvelujenkaan etujen mukaista, kuten voimme Facebookin ja Googlenkin lausunnoista lukea.

Luovan työn tekijöille selkeitä huononnuksia

Valitettavasti on todettava, että oikeudenhaltijan eli luovan työn tekijöiden ja kustantajien näkökulmasta esitysluonnos tarkoittaisi selkeää huononnusta nykytilanteeseen. Toimialalla, joka ei ole vielä edes alkanut kunnolla toipua pandemian aiheuttamista toimeentulon menetyksistä, tämä tuntuu poikkeuksellisen julmalta ja epäoikeudenmukaiselta.

Direktiivin tavoitteenahan oli nimenomaan parantaa oikeudenhaltijan asemaa ja edistää lisensointimarkkinoiden kehittymistä! Esimerkkejä heikennyksistä on lukuisia, mutta mainitsen niistä tässä kolme.

1. Esitysluonnokseen sisältyy kokonaan uusi ns. satunnaista ja osittaista sisällyttämistä koskeva tekijänoikeuden rajoitus (ehdotettu 23.2 §). Direktiivi ei edellytä tällaista uutta rajoitusta, jonka vaikutuksia lisensointimarkkinoihin ei esityksessä ole edes yritetty arvioida. Tällainen perusteeton tekijänoikeuden rajoitus kaventaa olemassa olevien lisensoitavien käyttöyhteyksien piiriä, ja heikentää siten oikeudenhaltijoiden asemaa.
   
2. Toinen esimerkki heikennyksistä liittyy tekijänoikeutta loukkaavan sisällön automaattiseen estoon. Esitysluonnoksessa sisällön esto olisi mahdollista ainoastaan tilanteessa, jossa käyttäjän palveluun lataama aineisto ”vastaa täysin” poistettavaksi vaadittua teosta. Tämä ”vastaa täysin” kynnys on niin korkea, että säännöksellä ei ole käytännössä merkitystä: esimerkiksi lisäämällä kappaleen sanat ääniraitaan voitaisiin välttää tämä ”vastaa täysin” -kriteeri. Ja jos automaattisen eston kynnys ei toteutuisi, on tekijänoikeutta loukkaava sisältö palvelussa niin kauan, kunnes oikeudenhaltija on reagoinut asiaan ja kunnes koko prosessi tiedonantoineen ja mahdollisine oikaisu- ja palautusvaatimuksineen on käyty läpi. Paitsi, että tämä on direktiivin vastainen tulkinta, se on merkittävä heikennys nykytilanteeseen, jossa palveluntarjoajat ottavat pääsääntöisesti loukkaavan sisällön alas oikeudenhaltijan ilmoituksen saatuaan.
   
3. Kolmantena heikennyksenä voi mainita ehdotetut tekijänoikeusriitalautakuntaa ja erityisesti sen näyttökynnyksen arviointia koskevat säädökset ja väärästä poistovaatimuksesta seuraava hyvitys- ja vahingonkorvausvelvollisuuden uhka. Esitysluonnoksen mukaisesti käyttäjä voisi vaatia poistetun aineiston palauttamista uuden tekijänoikeusriitalautakunnan pikamenettelyssä. Esitysluonnoksen mukaisesti: ”Jos lautakunta katsoo, ettei ole ilmeistä̈, että̈ sisällön tuottajan palveluun tallentama aineisto loukkaa tekijän tekijänoikeutta, sen tulee antaa suositus aineiston palauttamisesta”. Tämä direktiiviin perustumaton näytön arvioinnin kynnys johtaisi käytännössä siihen, että aineisto tulisi ns. varmuuden vuoksi palautetuksi palveluun valtaosassa tapauksia, kunhan käyttäjä muistaa sitä vaatia.
   
   Varsinainen pommi liittyy kuitenkin väärästä poistovaatimuksesta oikeudenhaltijalle langetettavaan hyvitysvelvollisuuteen, johon esitetyn tekijänoikeusriitalautakunnan tulisi ottaa pikaprosessissaan kantaa. Kun otetaan huomioon, että lainvalmistelija olisi samassa yhteydessä tuomassa tekijänoikeuslakiin uusia tulkinnanvaraisia rajoitussäännöksiä, tämä sanktiouhka on todellinen ja omiaan nostamaan oikeudenhaltijan kynnystä tehdä poistopyyntö. Direktiivi ei tällaista täysin poikkeuksellista sanktiota tunne, ja sen ilmeisenä tarkoituksena onkin hillitä tekijänoikeuden täytäntöönpanoa verkkoympäristössä. Tiedossamme ei ole, että vastaavaa sanktiota olisi säädetty, saati ehdotettu muissa jäsenvaltioissa.

Esitysluonnos on valmisteltava uusiksi

Esitysluonnos ei kunnioita direktiivin 17 artiklan systematiikkaa eikä EU:n lainsäätäjän huolellisesti säätämää rakennetta ja perusoikeuksien tasapainoa. Nyt suunnitellut, direktiivin vastaiset ratkaisut johtaisivat lopputulokseen, jossa direktiivin tavoitteet esimerkiksi yhdenmukaisesta lainsäädännöstä, oikeusvarmuudesta ja oikeudenhaltijoiden suojan vahvistamisesta vesittyvät.

Esitysluonnos ei tältä osin ole korjattavissa tekemällä tarkistuksia ehdotettuihin säännöksiin tai muokkaamalla niitä, vaan arvokuilusäännökset (esitysluonnoksen 6 a luku ja 23 §) perusteluineen tulee kirjoittaa alusta asti uusiksi direktiivin tarkoitusta ja sanamuotoa kunnioittaen.

Kuten lainsäädännössä aina, tässäkin on kyse lopulta poliittisesta päätöksestä. Ainakin tähän asti myös päättäjille on ollut selvää, että tekijällä tulee olla oikeus päättää teostensa käytöstä – ja saada siitä asianmukainen korvaus. Sen voi todeta sekä hallitus- että oppositiopuolen kannanotoista esimerkiksi kesän SuomiAreena -keskustelussa, jonka tiivistelmän voit katsoa alta.  ” Meillä Suomessa on perinteisesti valittu tekijöitä puolustava linja”, sanottiin tuolloin. Tulee nähtäväksi, onko tämä linja parissa kuukaudessa muuttunut.

Antti Härmänmaa
laki- ja kansainvälisten asioiden johtaja
Teosto
Twitter: @anttiharmanmaa

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.