Tekijänoikeusdirektiivin määräaika meni – komission ohjeistuskaan ei helpota asiaa

Olemme kirjoittaneet DSM-direktiivin ja erityisesti siihen sisältyvän arvokuiluongelmaa korjaavan artikla 17:a kansallisen voimaansaattamisen tilanteesta aiemmin täällä ja täällä.

Määräaika direktiivin toimeenpanolle umpeutui maanantaina 7.6.2021.Euroopan komission odotettu ohjeistus artikla 17 soveltamisesta julkaistiin vain muutamaa päivää tätä ennen, perjantaina 4.kesäkuuta. Suomessa sidosryhmät eivät ole kuitenkaan saaneet edes konkreettista lakiehdotusta kommentoitavaksi. Tämänhetkisen aikatauluarvion mukaan laki olisi tarkoitus antaa eduskunnalle lokakuun puolivälissä. Tämä jää nähtäväksi.

Suomen lainvalmistelu on edennyt melko tiukassa radiohiljaisuudessa. Julkista ulostuloa lakia valmistelevasta opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) ei ole asiassa kuulunut sitten joulukuun 2020, jolloin ministeriö esitteli ehdotuksensa artikla 17 sisältyvästä estomenettelystä. Siksi komission nyt antama ohjeistus julkistettiin mielenkiintoiseen aikaan.

Miten komission ohjeistus vaikuttaa tähän lakikokonaisuuteen?

Tausta Euroopan komission ohjeistukselle on, että 17 artiklan 10 kohdan mukaisesti komission tuli järjestää ns. sidosryhmävuoropuheluita palveluntarjoajien ja oikeudenhaltijoiden välisen yhteistyön parhaista käytännöistä. Näiden vuoropuhelujen perusteella tuli antaa toimeenpanosta mainittu ohjeistus, jonka piti alun perin ilmestyä jo yli vuosi sitten.

Vaikka ohjeistus ei lopulta ollut aivan niin ongelmallinen kuin miltä se vielä julkisen kuulemisen perusteella näytti, se sisältää kuitenkin direktiiviin kuulumattomia elementtejä. Esimerkkinä tästä voi mainita ohjeistukseen sisältyvän ”selvästi loukkaavan sisällön” (”manifestly infringing”) käsitteen, joka ei esiinny direktiivissä lainkaan. Komissio lähtee siitä, että automaattinen ennakollinen esto olisi kohdennettavissa vain tällaiseen selvästi loukkaavaan sisältöön. On valitettavaa, että komissio on luonut tällaisia uusia tulkinnanvaraisia käsitteitä, etenkin näin viime metreillä. Ohjeistus onkin saanut voimakasta kritiikkiä osakseen paitsi oikeudenhaltijoilta, myös käyttäjien edustajien taholta.

Voimaansaattamisen aikataulun kannalta myöhään julkaistun ohjeistuksen ohjaava vaikutus saattaa jäädä ohueksi ottaen huomioon, että moni jäsenvaltio on jo saattanut direktiivin kansallisesti voimaan. Direktiivi on saatettu voimaan (tai voimaansaattaminen on loppumetreillä) ainakin kahdeksassa jäsenvaltiossa, mukaan lukien Alankomaat, Unkari, Tanska, Ranska ja Saksa.

Hämmennystä lisää se, että ohjeistuksen juridinen merkitys on tulkinnanvarainen: toisin kuin direktiivi, ohjeistus ei ole juridisesti sitova minkä komissio itsekin myöntää. Komissio saattaa lisäksi vielä joutua tarkistamaan ohjeistustaan Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaistua Puolan nostaman artikla 17:a koskevan kanteen (C-401/19).

Suomen tilanne direktiivin suhteen huolestuttaa

Kuten maaliskuussa kirjoitin, Suomessa tähän asti esitellyn mallin perustavaa laatua oleva ongelma on, että se näyttäisi olevan ristiriidassa direktiivin sanamuodon kanssa.

Toisin kuin direktiivi, joka lähtee siitä, että palveluntarjoajan on parhaansa mukaan varmistettava, ettei suojattu (ja luvattomasti palveluun ladattu) aineisto ei ole yleisön saatavissa, Suomen ministeriön mallissa oikeudenhaltijat tekisivät päätöksen tällaisen sisällön estämisestä kaikissa tilanteissa. Palveluntarjoajan vastuu alkaisi vasta sen saatua oikeudenhaltijalta loukkaavaa sisältöä koskevan poistopyynnön.

Tämä kääntää direktiivin idean päälaelleen. Sen lisäksi, että malli ei noudata direktiivin sanamuotoa, se on myös käytännössä toteutuskelvoton. Pelkästään YouTubeen ladataan sen oman ilmoituksen mukaan yli 500 tuntia uutta sisältöä jokainen minuutti. Tällaiset määrät edellyttävät, että laiton aineisto on oltava tunnistettavissa ja estettävissä automaattisesti.

OKM:n malli on myös selkeä poikkeama eurooppalaisesta normista. Valtaosassa niistä jäsenmaista, joissa direktiivi on jo saatettu voimaan, on noudatettu tiiviisti direktiivin sanamuotoja. Säännön vahvistava poikkeus on Saksa, jossa kansallinen lainsäätäjä on myös tehnyt omia tulkintojaan direktiivistä.

OKM:n malli on siinä määrin normista poikkeava, että se näyttäisi olevan ristiriidassa myös komission ohjeistuksen kanssa. Näin on ainakin mitä tulee automaattiseen sisällön estoon, mikä ei siis vaikuttaisi olevan OKM:n mallissa missään olosuhteessa mahdollista, toisin kuin komission ohjeistuksen perusteella.

Komissio on OKM:n kanssa myös eri linjoilla sen osalta onko oikeudenhaltija vai palveluntarjoaja lähtökohtaisesti velvollinen toimimaan luvattoman sisällön estämiseksi. OKM sysäisi todetusti tämän vastuun pääasiallisesti oikeudenhaltijoiden harteille, kun taas komissio lähtee siitä, että kyseessä on ensisijaisesti palveluntarjoajan velvollisuus, mihin velvollisuuteen sisältyy myös ns. ihmisen tekemä arvio (”human review”) silloin, kun se on perusteltua.

Suomi yksinään uudenlaisille urille?

Ministeriöstä tihkuneiden tietojen valossa näyttää siltä, että OKM on lähtenyt hakemaan uutta tasapainoa perusoikeuksien välillä. Artikla 17 monimutkaisessa kokonaisuudessa tämä näyttää johtaneen mallin perustavaa laatua olevaan valuvikaan. Kuten muun muassa professori Rosati on aiemmin todennut, huolellinen tasapaino perusoikeuksien ristivedossa on jo saavutettu direktiivin valmistelun prosessissa, eikä jäsenvaltioiden tule tätä tasapainoa sotkea kansallisilla ratkaisuillaan.

Direktiivin tarkoituksena on sisämarkkinoiden harmonisointi ja oikeustilan selkiyttäminen Euroopan Unionin alueella. On yhteismarkkinoiden ja myös Suomen etu, että kansalliset lainsäätäjät päätyisivät mahdollisimman samansisältöisiin ratkaisuihin. Vain yhdenmukaiset ratkaisut selkeyttävät oikeustilaa ja vähentävät alustojen, oikeudenhaltijoiden kuin käyttäjienkin transaktiokustannuksia.

Tämän saman yksinkertaisen tosiseikan totesi hiljattain myös Berliinin Humboldt yliopiston professori Jan Bernd Nordemann Kluwer Copyright Blogissaan. Kirjoituksessaan hän painotti, kuinka äärimmäisen tärkeää on yhdenmukainen ja direktiivin sanamuodon mukainen täytäntöönpano ja kansallisten poikkeaminen välttäminen. Muulla tavoin EU:n yhtenäisiä sisämarkkinoita ei saavuteta.

Jaksan vielä uskoa, että myös Suomessa päädymme pienen mutkan jälkeen samaan johtopäätökseen. Yhteismarkkinoiden toimivuuden kannalta OKM:n mallia tulisikin muuttaa ennen kaikkea siten, että se mahdollistaa automaattisen ennakollisen eston ilman oikeudenhaltijan erillistä ilmoitusta, kun palveluntarjoaja on saanut etukäteen tarvittavat tiedot, ja siirtää velvollisuuden eston toteutuksesta sinne, minne se direktiivin mukaan kuuluu, eli palveluntarjoajalle.

Antti Härmänmaa
laki- ja kansainvälisten asioiden johtaja
Teosto