Tekijänoikeuslain uudistamisen vuoristorata
Tekijänoikeuslain uudistus on ollut näytelmä, josta ei ole puuttunut käänteitä eikä suuria tunteita. Vaikka esityksessä toivottavasti esirippu viimein lähestyykin, ei tämä jännitysnäytelmä ole vielä suinkaan ohi, kertoo Teoston lakiasiainjohtaja Antti Härmänmaa blogissaan.
Olemme parhaillaan keskellä tekijänoikeuslain uudistuksen loppuhuipennusta, sillä odotamme sivistysvaliokunnan, liikenne- ja viestintävaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan lausuntoja hallituksen täydennettyyn esitykseen ennen lopullista äänestystä eduskunnassa. Valiokunnista pitkälti riippuu, saako näytelmä onnellisen lopun vai tuleeko tästä tragedia.
Kun vuosi ja hallituskausi lähenevät molemmat loppuaan, on lyhyt kertaus tarinan merkittävimmistä juonenkäänteistä paikallaan.
Artikla 17 on keskeinen uudistus musiikin oikeudenhaltijoille
Kokonaisuudessaan tekijänoikeuslain uudistuspaketti on mittava, ja paketilla on tarkoitus saattaa voimaan peräti kaksi EU-direktiiviä: tekijänoikeusdirektiivi (EU) 2019/790 eli. DSM-direktiivi ja tv- ja radio-ohjelmien jakelua koskeva verkkolähetysdirektiivi (EU) 2019/789.
Teoston oikeudenhaltijoiden kannalta kaikkein merkittävin uudistus on DSM-direktiivin artiklan 17 voimaansaattaminen. Artiklan 17 mukaan alustapalveluilla (verkkosisällönjakopalvelu) on tekijänoikeudellinen vastuu välittämistään sisällöistä sekä velvollisuus hankkia lupa teosten käyttöön. Tällä korjataan palvelujen toimintaan aiemmin liittynyt oikeudellinen epäselvyys, jota arvokuiluksikin on kutsuttu. Lue: EU:n tekijänoikeusuudistus ja artikla 17 – Mistä on kyse?
Direktiivin kansallinen voimaansaattaminen on jo viivästynyt
DSM-direktiivi hyväksyttiin, ja sekin perusteellisen ja vaiherikkaan valmistelun jälkeen kesällä 2019. Tällöin alkoi myös juosta kahden vuoden mittainen määräaika saattaa direktiivi kansallisesti voimaan. Kun ensimmäinen hallituksen esitysluonnos direktiivin voimaansaattamiseksi annettiin pitkän radiohiljaisuuden jälkeen syyskuussa 2021, määräajasta oltiin jo valmiiksi myöhässä.
Ei luvannut hyvää ripeän voimaansaattamisen näkökulmasta, että tämä ensimmäinen esitysluonnos oli räikeässä ristiriidassa direktiivin keskeisten tavoitteiden kanssa. Näitä tavoitteita ovat olleet lainsäädännön yhdenmukaistaminen EU:n sisämarkkinoilla, oikeustilan selkeyttäminen, lisensiointimarkkinoiden kehittäminen ja oikeudenhaltijoiden aseman parantaminen. Kirjoitin tästä muun muassa yli vuosi sitten.
Luonnoksessa olikin edellä mainittujen tavoitteiden sijaan nostettu tärkeimmäksi tavoitteeksi palvelujen käyttäjien sananvapauden turvaaminen. Sivuhuomautuksena: tämä teema, että sananvapaudella olisi jokin erityisasema osana tekijänoikeuslain uudistusta, toistuu myös saagan myöhemmissä vaiheissa, kuten jäljempänä käy ilmi.
Ensimmäinen esitysluonnos oli omaa luokkaansa
Ensimmäisessä luonnoksessa lähdettiin tietoisesti tekemään muissa jäsenvaltioissa jo omaksutusta ratkaisuista ja direktiivistä poikkeavaa sääntelyä ja huonontamaan oikeudenhaltijoiden asemaa nykytilasta.
Ei siis mikään ihme, että esitysluonnos sai osakseen murskakritiikin erityisesti oikeudenhaltijoilta ja näitä edustavilta tahoilta. Direktiivin tavoitehan oli päinvastainen! Mutta tyytyväisiä luonnokseen ei oltu myöskään alustapalvelujen piirissä.
Rajat ylittävässä alustataloudessa valtavirrasta poikkeavat monimutkaiset, kömpelöt ja tulkinnanvaraiset kansalliset viritykset eivät ole kenenkään etu. Tämän ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Esitysluonnoksesta annettiinkin 223 lausuntoa. Enemmistö lausunnonantajista vastusti luonnoksen mukaista ratkaisuehdotusta alustapalvelujen vastuun toteuttamiseksi.
Kriittisen palautteen vyöry johti ripeään korjausliikkeeseen opetus- ja kulttuuriministeriössä silloisen vastuuministeri Antti Kurvisen johdolla. Vastuu direktiivien edellyttämien lainmuutosten jatkovalmistelusta siirrettiin hallitusneuvos Anna Vuopalalle. Ministeriö kutsui lisäksi valmistelun tueksi entisen virkamiehen Jukka Liedeksen. Tästä ratkaisusta käyttää konsulttia valmistelussa oikeuskansleri myöhemmin huomautti ministeriötä.
Tämän vuoden huhtikuussa annettiin eduskunnalle hallituksen esitys, joka tietyistä ongelmistaan huolimatta oli kuitenkin merkittävä parannus alkuperäiseen luonnokseen verrattuna. Alkukeväästä vaikuttikin siltä, että vuodenvaihteeseen mennessä olisimme saaneet säällisen lain voimaan, jos ei nyt luokan parhaimman, niin kelvollisen kuitenkin. Mutta, näytelmässä olikin tässä vaiheessa vasta edessä seuraava juonenkäänne.
Asian käsittely perustuslakivaliokunnassa yksipuolista
Lokakuussa perustuslakivaliokunta, kuultuaan lähes yksinomaan tekijänoikeuteen kriittisesti suhtautuvia perusoikeusasiantuntijoita, palautti yllättäen hallituksen esityksen valmisteluun. Perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan (PeVL 58/2022 vp), että hallituksen esitystä tarkistetaan muun muassa verkkosisällönjakopalveluja koskevan sääntelyn osalta. Tämä olisi edellytys sille, että lakiesitys voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
OKM teki nopealla aikataululla työtä käskettyä ja teki perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset. Täydennetty hallituksen esitys on nyt aiemmin todetusti sivistysvaliokunnan käsiteltävänä. Myös liikenne- ja viestintävaliokunta sekä vielä lopuksi perustuslakivaliokunta antavat täydennetystä esityksestä lausuntonsa. Toivoa saattaa, että esitys saataisiin nyt vihdoin läpi eduskunnasta ja laki voimaan.
Suomi on jo nyt puolitoista vuotta jäljessä direktiivin voimaansaattamisen aikataulusta. On olemassa riski, että Suomi joutuu maksamaan sakkoja voimaansaattamisen viivästyksestä.
Komissio on jo aloittanut rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Sakkouhka koskee myös direktiivin vastaista voimaansaattamista, mikä osaltaan puoltaa sitä, että kansallisessa laissa pysymme mahdollisimman lähellä direktiivin sanamuotoja.
Miksi DSM-direktiivin voimaansaattaminen on ollut Suomessa niin vaikeaa?
Suomessa keskustelu direktiivin voimaansaattamisen ja arvokuilun osalta lähti väärille urille epäonnistuneen, direktiivin kanssa ristiriitaisen, ja eurooppalaisesta valtavirrasta täysin irrallaan olevan alkuperäisen esitysluonnoksen takia. Tämä irtiotto johti voimakkaaseen kritiikkiin ja sen seurauksena OKM:n korjausliikkeeseen. Huhtikuussa annettu hallituksen esitys oli jo selvästi lähempänä direktiiviä, siitä huolimatta, että se sisälsikin – ja sisältää edelleen – direktiiviin kuulumattomia myönnytyksiä käyttäjätahoille.
Koska alkuperäinen esitysluonnos oli niin poikkeuksellinen, ja muutokset sen takia huomattavat, oli tekijänoikeuskriitikoiden helppo maalata kuva, että ministeriö taipui tekemään oikeudenhaltijoille huomattavia myönnytyksiä prosessin aikana. Tästähän ei suinkaan ollut kyse, vaan siitä, että huhtikuun 2022 hallituksen esitys korjattiin paremmin direktiivin mukaiseksi.
Moniääninen keskustelu demokratiassa tärkeää ja on suotavaa, että eri näkökulmat pääsevät valiokuntien kuulemisessa esiin, myös tekijänoikeuteen kriittisesti suhtautuvat. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että valokeila on ollut tiukasti sananvapaudessa. Muille perusoikeuksille on jäänyt statistin rooli.
On myös kuvaavaa, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa sana sananvapaus toistuu viisitoista kertaa, kun omaisuudensuoja mainitaan kolme kertaa – ja näistäkin kerran viitataan teoskappaleen omistukseensa hankkineen omaisuudensuojaan. Sana elinkeinovapaus esiintyy yhden ainoan kerran, senkin lausunnon johdantokappaleessa. Se perusoikeuksien punninnasta.
Valiokunnalla ja asiantuntijoilla tuntuu unohtuneen, että asiassa piti hakea tasapainoa jännitteisten perusoikeuksien eli omaisuudensuojan, elinkeinovapauden ja sananvapauden välillä. Valiokunta, kuten alkuperäinen esitysluonnoskin tarkastelee kokonaisuutta yksinomaan sananvapauden linssien läpi. Aivan kuin sananvapaus olisi ainoa turvattava perusoikeus, jota tekijänoikeus ikävästi rajoittaa.
Eräs valiokunnan kuulema asiantuntija viittaa informaation vapauteen ”superperusoikeutena”. Samalla unohdetaan sekin, että tasapainotus perusoikeuksien välillä on jo tehty itse direktiivissä, kuten Euroopan unionin tuomioistuin on ns. Puola-ratkaisussa (C-401/9) yksiselitteisesti vahvistanut:
”Tämän tuomion 72–97 kohdassa esitetyistä toteamuksista seuraa, että – toisin kuin Puolan tasavalta väittää – unionin lainsäätäjä on liittänyt verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajien velvollisuuteen, joka koskee niiden sisältöjen valvomista, joita käyttäjät haluavat ladata palveluntarjoajien alustoille ennen niiden levittämistä yleisölle, ja joka johtuu direktiivin 2019/790 17 artiklan 4 kohdassa käyttöön otetusta erityisestä vastuujärjestelmästä ja muun muassa kyseisen direktiivin 17 artiklan 4 kohdan b alakohdassa ja c alakohdan loppuosassa säädetyistä vapautusedellytyksistä, takeita, joilla varmistetaan perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti perusoikeuskirjan 11 artiklassa taatun näiden palvelujen käyttäjien sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan oikeuden noudattaminen sekä oikeudenmukainen tasapaino yhtäältä kyseisen oikeuden ja toisaalta perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdassa suojattujen immateriaalioikeuksien välillä.”
On mielenkiintoista, ettei vastaavaa perusoikeuskeskustelua saatu arvokuilun osalta muissa jäsenvaltioissa aikaiseksi, Tanska ja Ruotsi mukaan lukien. Onko Suomen perustuslaki todella näin merkittävästi pohjoismaisista naapureistamme poikkeava? Onko meillä Suomessa erilaiset perusoikeudet kuin vaikka Ruotsissa, jossa direktiivin voimaansaattava laki hyväksyttiin marraskuun lopulla ilman sen kummempaa draamaa, saati vaatimuksia lähteä hakemaan uudestaan tasapainoa eri perusoikeuksien välillä? Tämä siitä huolimatta, että Ruotsin hallituksen esitys oli pitkälti yhdenmukainen Suomen huhtikuisen hallituksen esityksen kanssa.
Kuten Euroopan unionin tuomioistuin on selväsanaisesti vahvistanut, artikla 17 on itsessään eri perusoikeuksien osalta tasapainossa. Turvallisinta näin ollen on saattaa direktiivi voimaan minimalistisesti, mahdollisimman tarkoin sen sanamuotoa noudattaen.
Asian todellinen laita on siis lopulta melko yksinkertainen. Tämän ovat vahvistaneet myös voimaansaattamista kommentoineet kansainväliset asiantuntijat.
Saman periaatteen vahvisti myös viime kesäkuussa Tukholman yliopistossa järjestetyssä seminaarissa entinen julkisasiamies Henrik Saugmandsgaard Øe, jonka ratkaisuehdotukselle EUT:n ratkaisu Puola-asiassa perustuu. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että yritykset lähteä etsimään uutta tasapainoa tavalla, jota ensimmäinen hallituksen esitysluonnos edusti – ja jota osa perustuslakivaliokunnan asiantuntijoista ehdottaa – johtavat epätasapainoon perusoikeuksien välillä.
Epilogi – Näytelmä ansaitsee viimein päätöksen
Artiklan 17 voimaansaattava, verkkosisällönjakopalveluita koskeva luku 6 a on nyt korjatussa esityksessä kokonaisuutena toimiva ja toteuttaa kansallisen sääntelyn artiklan edellyttämällä tavalla sekä EU:n jäsenvaltioiden yleisen linjan mukaisesti. Muutamat Teoston ja oikeudenhaltijoiden esittämän muutokset voi sivistysvaliokunta helposti tehdä. Kyseessä on lähinnä muutaman yksittäisen direktiiviin kuulumattoman rönsyn poistaminen tai sanamuodon tarkentaminen.
Direktiiviin perustuvien tekijöiden oikeuksien toteuttamiseksi sekä lisäviivästysten ja sanktioiden välttämiseksi on erittäin tärkeää viedä asia päätökseen nykyisen eduskunnan aikana. Direktiivin tarkoituksena on sisämarkkinoiden harmonisointi, oikeustilan selkiyttäminen ja oikeudenhaltijoiden aseman parantaminen Euroopan unionin alueella. Toivottavasti tähän tavoitteeseen me Suomessakin viimein pääsemme.
