Teosto-palkintovoittajat voiton jälkeen: miltä nyt tuntuu?

Hymy on leveä.

Helsingin Musiikkitalossa nähtiin iloisia ilmeitä toukokuisena keskiviikkona, kun Teosto-palkinnon voittajat kohtasivat ennen virallista palkinnonjakotilaisuutta. 60 000 euron tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna neljän eri teoksen tekijöille tasan niin, että jokainen voittajateos sai 15 000 euroa.

Palkituiksi tulivat Cecilia Damströmin sinfoniaorkesterille säveltämä nykymusiikkiteos ICE, saksofonisti Linda Fredrikssonin sävellykset levylle Juniper, Eevil Stöön ja työryhmän sanoitukset ja sävellykset Eevil Stöön levyllä Marsipan Wave sekä Johanna Rasmuksen ja työryhmän teokset Yonan levyllä Uni johon herään.

”Onnea. Ja kiitos”, toivottelivat voittajat toisilleen – ja hymyilivät.

Joku kertoi käyneensä heti ”vähän tuhlaamassa”, ja muita nauratti. Asiantuntijaraadin myöntämä palkinto tulee pyytämättä ja tilaamatta. Useimmille musiikkia työkseen tekeville muutaman tuhannen euron ylimääräinen rahasumma mahdollistaa jotain pientä ekstraa.

Mutta tärkeintä on tunnustus. Kysytään voittajilta kuten urheilukilpailun jälkeen: miltä palkituksi tuleminen tuntuu?

Cecilia Damström – ensimmäinen nainen, joka on voittanut Teosto-palkinnon nykymusiikin säveltäjänä

Teosto-palkintoa tavoittelevat Teoston asiakkaiden teokset rinta rinnan, musiikkityylistä riippumatta. Tänäkin vuonna voittajat edustavat keskenään varsin erilaisia lähestymistapoja taidemusiikista undergroundiksi asemoituun räppiin.

Cecilia Damström on ylpeä voitosta paitsi ICE-teoksen säveltäjänä, myös siksi, että hän on Teosto-palkinnon historiassa ensimmäinen nykymusiikkia säveltävä nainen, joka voittaa vuodesta 2003 lähtien jaetun palkinnon.

”Tuntui jo hienolta olla ehdolla, ja voittaminen ensimmäisenä naisena on suuri kunnia”, Damström sanoo.

Hän muistuttaa, että klassista nykymusiikkia, taidemusiikkia ovat tehneet monet suomalaiset naiset ennen häntäkin.

”Uranuurtajia riittää Kaija Saariahosta ja Lotta Wennäkoskesta alkaen. Kiitos heillekin.”, hän sanoo.

Teosto-palkinnon voittaminen on paitsi tunnustus ja kannustus, myös tärkeä uranluonnin virstanpylväs taidemusiikin säveltäjälle.

”Se auttaa rakentamaan vakaata uraa Suomessa. Ja kun on vakaa ura yhdessä maassa, se voi avata ovia muihin maihinkin.”

Linda Fredriksson haluaa musiikkinsa olevan lokeroista vapaa

Myös Juniper-levyn tehnyt, säveltänyt ja soittanut saksofonisti Linda Fredriksson iloitsee Teosto-palkinnosta nimenomaan musiikkigenrensä, tai pikemminkin genrettömyytensä ansiosta.

”Levyä tehdessä koin kriisin siitä, mitä nyt tulikaan tehtyä. Opiskelu- ja soittohistoriani takia musiikkini nimetään jazziksi. Tunsin, ettei musiikki Juniperille monin tavoin ole jazzia. Se oli minulle musiikkia. Olin lähtenyt koko levyntekoon ajatellen, että ’nyt teen musaa’. Genrerajoilla ei ollut merkitystä, tein vaan. Halusin olla äänen äärellä”, hän kuvailee.

Ja nyt kuulijat ovat löytäneet Juniperin, on se jazzia tai ei. Teosto-palkinnon lisäksi se tosin jo voitti Vuoden Jazz-Emma-palkinnon, joten ymmärrystä teos on saanut ihan jazzansioillaankin.

Levyn palkituksi tuleminen johtaa pohtimaan, missä määrin musiikin lokeroimisella eri genreihin on väliä.

”Ymmärrän, että kun musiikissa puhutaan eri genreistä, se helpottaa kommunikointia. On vähän korni läppä sanoa, että ’teen vaan musaa’. Mutta on vapauttavaa pyrkiä siihen, ettei anna minkään ihmisen luoman konfliktin määritellä sitä, mitä tekee. Tekee vaan.”

Eevil Stöö ei juokse trendien perässä

Eevil Stöö tunnetaan Eevil Stöönä. Sillä nimellä pipon alle kasvonsa ja äänenmuuntimen taakse äänensä piilottanut Tommi Liikka on tehnyt suomenkielistä underground-räppiä jo 20 vuoden ajan.

Nyt hän jakaa palkinto-osuutensa Marsipan Wave -albumia kanssaan työryhmän kanssa, johon kuuluvat Pehmee Goo, Kriso, JV, Koksu Koo, Sam Ctrl, Pessa ja Kalle Kinos.

Vaikka räppääminen kuuluu nykyisin osaksi suomipopin ja -iskelmänkin ilmaisurekisteriä, Liikka näkee, että Stöön kaltainen, aikanaan tukevasti marginaaliin asettunut räp on sekoittunut valtavirtaan.

”Aikanaan isojen levy-yhtiöiden artisteilla oli enemmän rahaa ja ne pääsivät paremmin esille. Nyt suoratoistomaailmassa me olemme kaikki saman sateenvarjon alla. Lisäksi underground-räpin soundit ovat noin viiden viime vuoden aikana tulleet osaksi valtavirtaa”, hän sanoo.

Mikä sitten erottaa undergroundin ja mainstreamin? Liikka sanoo vastaavansa klisheellä:

”Teemme musiikkia itsellemme ja kavereillemme. Emme katsele, mikä edellisellä levyllä on ollut suosittua, vaan teemme siten, kun tuntuu hyvältä”.

”Teosto-palkinnon saaminen tuntuu erittäin hyvältä. Suomessa ei ole hirveästi musiikkipalkintoja. Tämä on niistä se, jossa ei tuijotella mitään lukuja. En olisi ikinä uskonut, että tämä osuu kohdalle. Mutta siistiä, kun osui.”

Yona meinasi luovuttaa, mutta hänestä tulikin voittaja

Yona alias Johanna Rasmus innostui tekemään uuden levynsä kappaleet, kun tunsi olevansa risteyskohdassa: toinen vaihtoehto olisi ollut lopettaa musiikinteko kokonaan.

”Vaikka eihän se koskaan ole oikea vaihtoehto”, hän sanoo hymyillen.

Hän oli vaikeassa elämäntilanteessa, kadottanut innon kaikkeen ja halusi lähteä intonsa elvyttääkseen tavoittelemaan sitä, mitä musiikin tekemisessä eniten kiinnosti. Ja jo pitkään hän oli haaveillut yhteisestä levystä sinfoniaorkesterin kanssa. Ja nyt Tapiola Sinfonietta halusi tehdä levyn Yonan kanssa, tämän ja työryhmän teoksista.

”Olisin lähtenyt etsimään orkesteria ulkomailta, jos Tapiola Sinfonietta ei olisi suostunut.”

Kärsimyksen jälkeen kaikki sujuikin sitten hyvin. Levytystä Yona kuvailee uransa helpoimmaksi. Vastaanotto Kriitikoiden valinta -Emma- ja Teosto-palkintoineen on tuntunut hyvältä.

”Minulle tämä levy opetti sitä, mitä minulle oli pitkään sanottu: kun luovuttaa eikä enää pinnistele, asiat alkavat tapahtua.”