Vaihtoehtorockia ja pätkätöitä
Milla Härmä oli nuoruudessaan musiikkilukion kasvatti ja lupaava pianisti, kunnes kiinnostus soittamiseen ja musiikin tekoon lopahtivat. Kolmekymppisenä mielen valtasivat sydänsurut ja musiikin tekeminen löytyi uudestaan. Nykyisin Härmä soittaa Särkyneissä, Merriesissä ja Prosperossa. Oman tien löytämisessä auttoivat Nirvana ja Sonic Youth.
Musiikkimaailma ihannoi nuoruutta. Biisejä tehdäkseen ei kuitenkaan tarvitse olla kaksikymppinen. Lemmy Kilmister oli 30-vuotias perustaessaan Motörheadin. Milla Härmä oli 32-vuotias perustaessaan Särkyneet.
Powerpoppia ja pehmopunkkia musiikissaan yhdistelevä Särkyneet julkaisi tammikuussa neljännen levynsä Sinä nouset. Kymmenisen vuotta toimineen bändin ura on pitkälti Härmän ansiota, sillä hän on ainoa, joka suostuu tekemään Särkyneille kappaleita.
”Aluksi toivoin hirveästi, että muutkin olisivat tehneet biisejä. Jamppa (Jakonen, basisti) kerran yrittikin, mutta ajatus haudattiin aika nopeasti, haha”, Härmä sanoo.
Seuraavaksi biisintekovastuuta yritettiin tasata seurapeleillä. Härmä ja hänen puolisonsa, kitaristi Jani Koskinen, pelasivat Scrabblea sillä ajatuksella, että häviäjä tekee seuraavan biisin.
”Mutta ei Jani koskaan saanut ensimmäistäkään biisiä tehtyä. Aika nopeasti tuli sitten selväksi, että minun on tehtävä ne kappaleet”, Härmä toteaa, mutta ilman marttyyrin asennetta. Päinvastoin: suurin syy Särkyneiden perustamiselle oli juuri se, että Härmä halusi oman bändin, jolle tehdä omia kappaleita.
Härmä kuvailee biisintekoprosessiaan ”elämöinniksi kitaran kanssa”. Heti herättyään hän ottaa kitaran käteensä ja soittelee sitä noin tunnin ennen töihin tai muihin velvollisuuksiin ryhtymistä.
”Mitä aikaisemmin aamulla alan tehdä, sen parempi. Ekan levyn aikoihin saatoin ottaa pari kaljaa ennen biisintekoon ryhtymistä, koska tuntui, että homma onnistuu paremmin, jos olen relampi. Ajan kanssa olen kuitenkin huomannut, että tärkeintä on vaan ryhtyä tekemään silloin, kun aivot ovat virkeimmillään. Kun sen tekee mahdollisimman usein, jotain hyvää alkaa syntyä.”
Särkyneiden teksteissä paetaan kevään valoa, muistellaan pussikaljoja pakkasessa ja haaveillaan pojista, joilla on tatuointeja ja joku hyvä koira.
”Se on sellaista palapelin kokoamista. Siitä tulee tosi hyvä mieli koko loppupäiväksi, jos on saanut jotain aikaan, eikä päivä ole ollut vaan yksi turha päivä muiden turhien päivien jatkumossa.”
Musiikkiopistomaailma vastaan tee se itse -kulttuuri
Jos tarkkoja ollaan, Milla Härmä ei aloittanut biisien tekemistä kolmekymppisenä. Ala-asteella hän oli musiikkiluokalla, soitti klassista pianoa musiikkiopistossa ja teki neljä biisiä Flame-nimiselle bändilleen. Peruskoulun jälkeen hän opiskeli Madetojan musiikkilukiossa Oulussa, mutta sitten biisien tekeminen jäi yli kymmeneksi vuodeksi. Miksi?
”En osaa sanoa. Varmaan tuli se vanhanaikainen, että osaanko. Tuntui myös, ettei ollut tarvetta musisoida. Ei ollut sanottavaa”, Härmä sanoo.
Jollain tasolla Härmä myös kyllästyi. Niin paljon kuin hän rakastikin pianonsoittoa, yhä pitkäkestoisemmaksi ja vakavammaksi käyvä treenaaminen alkoi tuntua yksinäiseltä.
”Aloin olla pianonsoitossa sillä tasolla, että ope sanoi, että siitä voi tulla minulle ammatti. En halunnut sitä, joten koko homma jäi. Kun opettelin myöhemmin soittamaan kitaraa, tein sen itsekseni, sillä olin niin kyllästynyt musiikkiopistoihin. Treenikämpälläkään emme juuri pelaa nuottien nimillä, vaan näytän vaan jätkille, miten biisit menevät. Bändihommassa on parasta juuri yhteisöllisyys.”
Kolmekymppisenä Härmä sai pahoja sydänsuruja. Ne oli purettava jotenkin, ja silloin Härmä löysi musiikin tekemisen uudestaan. Syntyi kaksi bändiä: Särkyneet ja Merries, joista jälkimmäisessä Härmä laulaa ja soittaa kitaraa pikkuveljensä Juuson aisaparina.
”Särkyneet ja Merries tulivat melkein yhtä aikaa. Oli mahtavaa päästä bändiin! Merriesissä Juuso tekee biisit, mikä on tavallaan aika vapauttavaa. Kirjoitan vaan omat laulustemmani.”
Särkyneiden ja Merriesin lisäksi Härmällä on vielä kolmaskin bändi, Prospero, jossa hän soittaa rumpuja. Taidepunkista ammentava Prospero toimii täysin eri mentaliteetillä kuin vaikkapa Särkyneet.
”Prosperossa biisit syntyvät treeniksellä. On ollut ihan mahtavaa nähdä, miten biisien tekoon voi osallistua myös rumpalina. Rummut määrittävät lopulta tosi pitkälle koko biisiä, että millainen komppi on ja millainen tunnelma siitä syntyy.”
Elämää alternative-herätyksen jälkeen
Milla Härmä identifioi itsensä vaihtoehtorokkariksi, jonka sydän sykkii Sonic Youthin, Pixiesin ja Breedersin kaltaisille yhtyeille. Alternative-vaihetta edelsi 1960-lukuvaihe, jolloin Härmä diggaili etenkin Doorsia ja Beatlesia. Yläasteella hän oli Madonna-fani, ja ala-asteella kuuminta hottia olivat toisaalta teinitähti Jonna ja toisaalta kaverin isoveljen luona soineet Kiss ja Metallica.
”60-lukuvaiheeni kesti pitkään, kunnes Nirvana tuli tosi kovalla voimalla. Se oli herätys, joka johdatti minut niille urille, missä olen nyt. Kuuntelin Nirvanaa ja myöhemmin Sonic Youthia ihan hirveän intohimoisesti ja intensiivisesti. Se musiikki muutti ja pelasti elämäni”, Härmä sanoo.
Treenikämpän ja keikkalavojen ulkopuolella Härmä tekee ohjausalan töitä. Hän on työskennellyt myös kustannustoimittajana ja opiskellut filosofiaa. Juuri nyt työkalenterissa on tyhjää, sillä Härmä ja Koskinen saivat hiljattain kolmannen lapsensa.
”Tällä hetkellä minulla ei ole työpaikkaa, mihin palata. Olen aina mennyt pätkätöistä äitiyslomalle ja joutunut palattuani aloittamaan uudessa työssä. Meille on itse asiassa käynyt niin, että aina kun on tullut lapsi, on tullut myös levy, koska silloin on ollut aikaa keskittyä tekemiseen.”
Indiemusiikissa eivät suuret rahat pyöri. Mikä Härmän saa silti jatkamaan musiikintekemistä vielä nelikymppisenä perheen äitinäkin?
”Olen usein miettinyt sitä. Mutta jos en tee musiikkia, olen onneton. Minun täytyy tehdä sitä, että tunnen jotenkin olevani olemassa.”
Teostoryn uutiskirje lähetetään sähköpostitse kerran kuukaudessa ja tilauksen voi lopettaa milloin tahansa. Uutiskirje sisältää koosteen Teostoryn tuoreimmista jutuista. Jos haluat tilata uutiskirjeen, lisää sähköpostisi postituslistalle!
