Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Aija Lehtonen

Ville ”Lefty” Leppänen ammentaa rytmimusiikin laajasta kirjosta

Leppänen on ollut monessa mukana aina 1980-luvun lopulta alkaen. Miehen luotsaama Southpaw Steel’n’Twang -yhtyeen esikoisjulkaisu sai viime vuonna kansainvälisesti hyvän vastaanoton. Micke Bjorklof & BlueStripin kanssa Leppänen on puolestaan lähdössä maaliskuussa European Blues Challengeen uusi levy kainalossa. Myös lastenmusiikkiyhtye Takuumiehet tekee konserttisalikeikkoja juuri julkaistun levyn pohjalta. 

Lefty mielletään ensisijaisesti blues-kitaristiksi ja -biisintekijäksi, mutta itse hän näkee edustamansa musiikinlajin paljon laajemmin. Juurimusiikin aitous säilyy konkarin korvissa parhaiten silloin, kun sitä työstetään tämän päivän soundilla.

”Teen juurevaa rytmimusiikkia lähinnä bändeille, joissa olen itse mukana. Teen myös tilaustöitä, jolloin pyrin säveltämään tai tarjoamaan kyseiselle artistille biisivarastostani sopivaa musaa. Tällä hetkellä tärkeimpiä intressejäni säveltäjänä on Southpaw Steel’n’Twang, jonka levy Hale’s Pleasure Railway ilmestyi keväällä 2014. Seuraava levy on tulossa ensi syksynä.”

”Yhtye on minulle uusi aluevaltaus, sillä soitamme paljon instrumentaalimusiikkia, jossa on sävyjä mm. jazzista, countrysta ja rautalangasta”, Leppänen kuvailee.

Southpaw Steel’n’Twangin levy on saanut hienoa palautetta Yhdysvalloista ja Australiasta asti. Bändin erikoinen nimi alkaa aueta, kun kuulee, että ”southpaw” ja ”lefty” ovat nimityksiä vasenkätiselle. Artistin blues-nimi tuo perinteisesti esiin kantajansa fyysisen poikkeaman.

”Sävellän paljon materiaalia steel-kitaroille ja siitä tulee nimeen tuo ”steel” eli teräs. ”Twang” on kitarasoundi, joka liittyy pitkälti rautalankaan ja countryyn. Yhtyeen nimi kuvaa siis pähkinänkuoressa sen äänimaailmaa.  ”Southpaw” on, kuten ”lefty”, perinteisen humoristista juurimusiikkiestetiikkaa.”

Kansainväliset kilpailut tarjoavat näkyvyyttä

European Blues Challengeen ”vasuri” suuntaa Micke Bjorklof & BlueStripin kanssa.

”BlueStripin uusi levy ilmestyy alkuvuodesta 2015. Äänitimme sen Walesissa Rockfield Studiossa, ja mukana on monta tekemääni kappaletta. Maaliskuussa menemme Brysseliin kilpailemaan ja samalla mainostamaan levyä. European Blues Challenge edustaa eurooppalaisen bluesin kokoontumisajoja, jotka ovat myös kaupallisesti merkittävät. Paikalla on paljon promoottoreita, joten voitto merkitsisi näkyvyyttä alan lehdissä ja festivaaliesiintymisiä. Vuonna 2012 osallistuimme Memphisissä International Blues Challengeen ja pääsimme semifinaaleihin.”

Miten voi suomalainen blues- ja juurimusiikki?

Leppänen tekee noin sata keikkaa vuodessa, ja areenat vaihtelevat klubeista ja baareista konserttisaleihin ja festivaaleihin. Hän aloitti kiertuemuusikon uran 1990-luvun alussa Keystone Cops -bändissä. Miten konkari näkee suomalaisen bluesin tilan tänään?

”Viimeisin blues-buumi oli 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja kiinnostusta riittää edelleen. Alan harrastajat ja perinteisen bluesin ystävät ovat keski-ikäistyneet. Juurimusiikin tulevaisuus on erityisesti siinä, että muistetaan menneisyys. Elinvoimaisena se säilyy, kun työstetään soundeja tähän päivään ja pysytään ajan tasalla.”

Elämäntapa tuo elannon

Lefty on tuottelias lauluntekijä; kappaleita on julkaistu noin 200. Tampereen Blues Lovers palkitsi hänet vuonna 2013 arvostetulla Jemma-palkinnolla luovasta ja omaehtoisesta työstä musiikin alalla.

”Tämä on elämäntapa, ei vain työ. Kelaan jatkuvasti uutta musiikkia ja sovituksia. ”

Levyillä on edelleen merkitystä, vaikka niiden viestintäympäristö on muuttunut Leppäsen uran aikana paljon.

”Levy on käyntikortti. Se tuo näkyvyyttä ja jonkin verran radiosoittoa ja keikkoja, joilla levyjä myös myydään. Internet-aikakauden myötä tiedotus on helpottunut, mutta massasta on vaikea erottautua.  On tärkeää, että levy-yhtiö ja artisti panostavat markkinointiin ja ovat media-aktiivisia”, Leppänen pohtii.

Hän tekee myös lastenmusiikkia Takuumiehet-yhtyeelle ja uskoo juuri ilmestyneen Motokutsi-levyn tuovan bändille esiintymisiä. Keväällä 2015 Takuumiehet tekee konserttisalikiertueen.

”On etuoikeus tarjoilla ihmisille musiikkia erilaisilla foorumeilla.  Tulossa on paljon uusia, kiinnostavia juttuja”, Lefty toteaa.

Lue lisää ja kuuntele:

Southpaw Steel’n’Twangin kotisivut: www.bafesfactory.fi/sst
Micke Bjorklof & BlueStripin kotisivut: www.bluestrip.net

 

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

 

 

Jaa somessa