03.09.2019 Teksti: Ari Väntänen. Kuvat: Jussi Helttunen

Jazz voi mainiosti. Näin vakuuttaa We Jazz, joka viittoo suuntaa genren kehitykselle Suomessa ja vähän ulkomaillakin. Katariina Uusituvan ja Matti Niveksen luotsaama We Jazz pyrkii uudistamaan kenttää tarjoamalla taiteilijoille inspiroivia uusia mahdollisuuksia ja herättämällä keskustelua alan kehityksestä.

We Jazz on kulttuuriyritys, jonka toimenkuvaan kuuluu kaikenlaista jazzkulttuurin edistämistyötä. Se pyörittää muun muassa omaa levymerkkiään ja järjestää tapahtumia yksittäisistä klubi-illoista omaan festivaaliin. 

”We Jazzia leimaa vahva DIY- eli tee se itse -henki”, kertoo We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives. ”Toiminnan luonne tulee tekijöiltä, joihin kuuluvat tiimimme lisäksi myös artistit ja joskus myös yleisö ja toimintaympäristöt.”

We Jazz operoi rinnakkain toimivien We Jazz Oy:n ja Helsingin Jazz-utopia ry:n kautta. 

”Kun We Jazz Oy alkoi julkaista levyjä alkuvuodesta 2016, asioiden selkeyttämiseksi We Jazz -festivaalille perustettiin oma organisaationsa”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Katariina Uusitupa.

Vuonna 2013 ensimmäisen kerran järjestetty We Jazz -festivaali esittelee joulukuun toisella viikolla jazzmusiikkia Suomesta ja maailmalta.

”Viikon mittainen tapahtuma levittäytyy ympäri Helsinkiä”, Uusitupa kertoo. ”Tuottajien tavoitteena on löytää aina uusia mielenkiintoisia esitystiloja. Esiintyjien ja tilojen valinnassa pyritään mahdollisimman toimivan kontekstin luomiseen.”

Nives lisää, että festivaali etsii uusia tapoja kokea jazzmusiikkia Helsingissä.

Joskus viemme yleisön salaiseen paikkaan emmekä kerro edes bändin nimeä.

”Joskus viemme yleisön salaiseen paikkaan emmekä kerro edes bändin nimeä, toisinaan saatamme olla vaikka vanhassa elokuvateatterissa. Tänä vuonna järjestämme keikkoja myös Tampereella ja Tallinnassa.”

Avoimia konsertteja Lonnan saarella

”Festivaali on alati muutoksessa ja heijastelee ympäröivää musiikkimaailmaa ja sparraa sitä. Genrefestivaali ei ole nykyajan musiikki-ilmapiirissä kovin ilmeinen ratkaisu, mutta taiteenlajin kehitys tarvitsee myös syvälle tiettyyn genreen meneviä tapahtumia.”

Viitenä viimeksi kuluneena kesänä We Jazz on järjestänyt jazzkonsertteja Lonnan saaressa Helsingin Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä. Uusitupa kertoo idean tulleen saaren suunnalta: ”Vuosien varrella yhteistyö on kasvanut hyvinkin saumattomaksi. Lonna on ihana keidas keskustan edustalla.”

Nives jatkaa, että Lonnan-konserteissa on hienoa niiden avoimuus. Kaikki ovat tervetulleita.

”Pyrimme nostamaan esille hyvää jazzia, jota itse tykkäämme kuunnella. Lonnassa se on erityisen mielenkiintoista, sillä paikalla on hyvässä lykyssä kerrallaan usean klubillisen verran yleisöä.”

Tänä vuonna Lonnassa tehtiin myös nauhoituksia.

”Ensi keväälle on suunnitteilla Lonna-levy We Jazz Live Plates -julkaisusarjassamme. Toivottavasti saamme levylle mukaan vähintään yhden lokinkiekaisun.”

Radio tärkeä kanava jazzille

We Jazz Recordsin lähivuosien pyrkimyksenä on julkaista noin kymmenen albumia vuodessa. Kiinnityksiä tehdään sekä Suomesta että ulkomailta.

”Julkaisemme musiikkia, josta itse pidämme ja johon uskomme. Pyrkimyksemme on rakentaa katalogi, joka kestää aikaa sekä vertailua alan legendaarisiin huippumerkkeihin. Haluan, että We Jazzin julkaisuista välittyy vahva intohimo ja visio.”

We Jazz julistaa jazzin evankeliumia myös radiossa. Sen DJ-kollektiiviin kuuluva Eero Löyttyjärvi on toimittanut Basson Lauantaijatsit-ohjelmaa jo yli kymmenen vuotta. Nives on yhtenä toimittajana myös Radio Helsingin Jazz kiinnostaa -ohjelmassa, joka aktivoituu taas tänä syksynä.

”Jazz kiinnostaa on rento musahetki. Seuraamme omaa kiinnostustamme vapaasti assosioiden ja jazzin parissa seikkaillen. Välillä saatamme keskittyä johonkin tiettyyn teemaan. Joku sanoi, että Jazz kiinnostaa tekee jazzista hauskaa. Toivottavasti se on totta.”

Radio on yhä tärkeä kanava jazzille.

”Jazz soi kiitettävästi Radio Helsingissä, Bassoradiossa ja Ylen kanavilla. Hyvä musiikkiaiheinen radio-ohjelma on aina löytöretki ja mahdollisuus uuteen dialogiin musiikin ja kuulijoiden välillä.”

Nives kehuu jazzin olevan nyt inspiroivampaa kuin koskaan.

”Koko ajan tulee uusia nuoria tekijöitä meiltä ja muualta. Pitkän linjan muusikotkin saavat tuoreita vaikutteita, jos osaavat kuunnella aikaansa ja pyrkiä olemaan sitä edellä. Uusista tekijöistä tulevat mieleen AINON, JAF Trio ja Mikko Sarvanne. Nuoren polven luottonimiä ovat VIRTA, Mopo ja Bowman Trio.”

”Jazz voi hienosti”, Uusitupa jatkaa. "Jazztapahtumien kirjo on erityisesti kesäisin ihastuttavan laaja. Jazzia kuulee erityisesti Helsingissä muissakin kuin jazztapahtumissa, mikä on oikea suunta."

We Jazzin toiminta laajenee fiilispohjalta ja uusien ideoiden kautta.

”Nyt suunnittelemme pop up -levykaupan perustamista ostettuamme eräästä kuolinpesästä 11 000 jazzvinyylin kokoelman”, Nives kertoo.

We Jazzin kaltaisia toimijoita tarvitaan kaikissa genreissä ja skeneissä.

”Pyrimme vahvistamaan ja kansainvälistämään We Jazzin saavuttamaa asemaa jazzin suunnannäyttäjänä”, Nives sanoo. ”Suunnannäyttäjän tehtävä on uudistaa kenttää tarjoamalla taiteilijoille inspiroivia uusia mahdollisuuksia ja herättää keskustelua alan kehityksestä.”

We Jazz -tapahtumia Helsingissä:

Ilmiliekki Quartet ja OK:KO Aleksanterin teatterissa 30.9.

Roy Ayers ja Bowman Trio Tavastialla 23.10.

We Jazz -festivaali 1.–8.12. Koko ohjelma ja We Jazz -lehti julkaistaan 6.9.

Jazzkulttuurin edistämistyötä

Festivaali ei ole Helsingin Jazz-utopia ry:n ainoa hanke. Yhdistys järjestää konsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia ja tuottaa erilaista jazziin liittyvää sisältöä, kuten luentoja sekä keskustelu- ja koulutustilaisuuksia. Se myös kuratoi jazzahtavaa musiikki- ja puheohjelmaa muille toimijoille ja tapahtumille.

”Tarkoituksena on edistää jazzkulttuuria sekä jazzmusiikin tunnettuutta ja arvostusta erityisesti Helsingissä. Sekä ylläpitää ja kehittää jazzin harrastamista ja jazzmuusikoiden esiintymiseen ja musiikilliseen kehitykseen liittyviä olosuhteita.”,  Katariina Uusitupa kiteyttää toiminnan tavoitteen.