
Teosto-palkintoehdokkaat 2025
Jaamme vuoden 2025 Teosto-palkinnon 1-4:lle rohkealle, omaperäiselle ja innovatiiviselle sävelteokselle. Julkistamme voittajat Musiikkitalon ravintolan kutsuvierastilaisuudessa 24. huhtikuuta 2025.

Vuoden 2025 ehdokasteokset on julkaistu tai kantaesitetty viime vuoden 2024 aikana.

Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista. Jaossa on yhteensä 40 000 euroa, jos voittajateoksia valitaan vähintään kaksi. Jos voittajaksi valitaan vain yksi teos, voittosumma on 25 000 euroa.
Teosto-palkintoehdokkaat 2025
Kristo Laantin teokset DJ Kridlokkin levyllä Hai

DJ Kridlokkin Hai on vaikuttava hiphop-albumi, jonka sanoitusten teemat ja biitit kaikuvat vedenalaisia ääniä tuhannen sylen syvyyksistä. Kristo Laantin sanoitukset kuvastuvat sarjakuvina, maalauksina ja sinisen sävyisinä: lauseet ovat täynnä runollisia yksityiskohtia ja viittauksia artistin aiempaan tuotantoon sekä pop-kulttuuriin. Teoksen kantavana teemana kulkevat vesi ja meren syvyys toimivat vertauskuvina urbaanille yksinäisyydelle.
Aino Morkon ja työryhmän teokset pehmoainon levyllä soittorasia

Pehmoainon debyyttialbumi soittorasia on herkkä, ajaton ja vahva popteos. Levy on omaehtoinen ja henkilökohtainen kokonaisuus, joka onnistuu puhuttelemaan kuulijaa ja tarjoamaan samastumisen kohteita pintaa syvemmältä. Aino Morkon sanoitukset käsittelevät isoja ihmisyyden teemoja rakkaudesta kuolemaan ja lähisuhdeväkivallasta sisaruuteen. Albumin hengittävät ja toisaalta ylle vyöryvät sävellykset tukevat kappaleiden teemoja vaikuttavasti.
Mioko Yokoyaman sävellys Mineralization

Kantaesitys: 3.2.2024, Helsingin Musiikkitalo. Esittäjä: Uusinta Ensemble – Malla Vivolin (huilu), Helmi Malmgren (bassoklarinetti), Maria Puusaari (viulu), Pinja Nuñez (sello).
Mioko Yokoyaman kekseliäälle kokoonpanolle sävelletty Mineralization tavoittaa mestarillisesti instrumenttien mahdollisuuksien kirjon. Käytössä ovat niin erilaiset soittotekniikat kuin soittajien oma ääni. Teos kehittyy kudelmaksi, joka imaisee kuulijan mukaansa matkalle aistien ja sointivärien maailmaan. Se luo rohkeasti uutta sointikieltä esittämättä vaikeasti tavoiteltavaa. Sen herättämät assosiaatiot ulottuvat kivien kimaltelevista pinnoista junamatkustamiseen ja piirrossarjoihin. Mineralization onnistuu myös taidemusiikille harvinaisehkossa hyveessä: huumorissa.
Anni Kiviniemen sävellykset Anni Kiviniemi Trion levyllä Eir

Anni Kiviniemi Trion Eir on vakuuttava, rohkea ja kujeileva debyyttialbumi, jossa jazzmusiikille perinteinen triokokoonpano onnistuu kuulostamaan tuoreelta ja omaääniseltä. Vahvasti improvisaatioon pohjaavissa sävellyksissä on raikasta ilmavuutta ja kepeyttä, outoa nyrjähtäneisyyttä ja usein jopa leikkisyyttä. Kiviniemi yhdistää sävellyksissään onnistuneesti niin jazzia, klassista musiikkia kuin useiden maiden musiikkiperinteitä.
Lara Poen sävellys Laulut maaseudulta

Kantaesitys: 25.8.2024 BBC Proms, Royal Albert Hall, Lontoo. Suomen ensiesitys Helsingin Musiikkitalossa osana Helsingin juhlaviikkoja 1.9.2024. Esittäjä: Sibelius-Akatemian ja Royal College of Musicin sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo, solistina Anu Komsi, sopraano.
Isoäidin lapsuuden muistot ja maatilan lehmien erilaiset luonteenpiirteet helkkyvät aistillisesti Lara Poen Lauluissa maaseudulta. Poe rakentaa seitsemästä laulusta eheän kokonaisuuden hienovaraisin keinoin, alati vivahteikkaasti mullantuoksuista tekstiä tulkiten. Teoksen sävymaailma, orkestrointi ja sointivärien käyttö tukevat suvereenisti Poen virtaavia sävelkudelmia. Teos on myös melodisesti herkkävireinen: Poe kirjoittaa huomattavan hienosti laulujensa taitavalle solistille.
Äänitettä ei saatavilla.
Salla Saarisalon ja työryhmän teokset Saarisalon levyllä Mikä meitä vaivaa?

Saarisalon Mikä meitä vaivaa? on sekä sävellyksiltään, sovituksiltaan että sanoituksiltaan vakuuttava ja persoonallinen indiepopin ja -rockin kokonaisuus. Salla Saarisalon kirjoittamat laulut ovat yhtä aikaa vakavia, koskettavia ja hauskoja, ja niiden omaperäinen huumori on todella oivaltavaa. Levyllään Saarisalo yhdistelee erilaisia vaikutteita, mutta luo niistä vahvasti omannäköisen kokonaisuuden.
Esiraati
Teosto-palkintoehdokkaiden valinnasta vastasi esiraati, johon vuonna 2025 kuuluivat:
- toimittaja, tietokirjailija Sonja Saarikoski (pj)
- DJ, tutkija, FT Mikko Mattlar (vpj)
- toimittaja, radiojuontaja Laura Vähähyyppä
- Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen
- lehtori, muusikko ja toimittaja Ville Komppa
- toimittaja Ella Ossi
- toimittaja Jarkko Fräntilä.
Varsinainen raati
Teosto-palkinnon saajat ehdokkaiden joukosta valitsee nelihenkinen tuomaristo, joka koostuu edellisen vuoden voittajista ja Teoston johtoryhmän erikseen kutsumista jäsenistä.
Raatiin vuonna 2025 kuuluvat:
- rehtori, Pop & Jazz Konservatorio Janne Murto (pj)
- toimittaja, Helsingin Sanomat Ilkka Mattila (vpj)
- Teosto-palkintovoittaja 2024, musiikintekijä Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro
- Teosto-palkintovoittaja 2024, säveltäjä Minna Leinonen