Siirry sisältöön
KULTTUURINEN VASTUU

Kotimaisen luovan säveltaiteen edistäminen on tärkeä osa perustehtäväämme ja olemassaolomme tarkoitusta. Haluamme kantaa vastuuta musiikin monimuotoisuudesta ja tulevaisuuden tekijäsukupolvien toimintaedellytysten vahvistamisesta.

Tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa musiikkia on hyvä sekä tehdä että käyttää ammattimaisesti. Tähtäämme musiikkialan kasvuun ja kansainvälistymiseen, ammatillisen osaamisen parantumiseen sekä kiinnostuksen ja arvostuksen lisääntymiseen musiikkialaa kohtaan. Tällä tavoin suomalainen musiikki ja sen tekijät kasvavat ja kukoistavat.

Tuemme musiikkikulttuurin elinvoimaisuutta edistämällä uuden musiikin syntymistä, musiikin monimuotoisuutta ja tasa-arvoa sekä vaikuttamalla alan toimintaedellytysten paranemiseen. Lisäksi nostamme musiikkiin liittyviä teemoja ja sen tekijöitä aktiivisesti esiin viestinnässämme.

Toimintamme tuloksena syntyy uutta, innovatiivista ja monimuotoista musiikkia sekä uusia musiikin tekijöitä innostuu alasta.

Taloudellinen tuki musiikkikulttuurin edistämiseen

Rahallisesti tuemme luovaa säveltaidetta ja sen monimuotoisuutta niin sanotuista kansallisista varoista, joita yhdistys pidättää jäsenistömme päätöksen mukaisesti oikeudenomistajien sekä ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa solmittujen sopimusten mahdollistamana. Vuonna 2023 kansallisia varoja pidätettiin kaikkiaan 3,4 miljoonaa euroa, mikä on 6 prosenttia esityskorvausten jakosummasta.

Musiikin edistämistoimintaan käytettiin vuonna 2023 kaikkiaan 3,1 miljoonaa euroa muun muassa seuraaviin tarkoituksiin.

  • Tuimme Teoston jäsenjärjestöjen (Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät, Suomen musiikkikustantajat) toimintaa. Järjestöt edistävät jäsentensä taloudellisia ja ammatillisia etuja ja turvaavat siten osaltaan musiikin edellytyksiä Suomessa
  • Tukea saivat myös Teoston jäsenjärjestöjen säätiöt ja rahastot, kuten Malmstén-säätiö, Sibelius-rahasto sekä Musiikkikustantajien rahasto, jotka tukevat omien apurahojensa kautta musiikin monimuotoisuutta ja luovaa säveltaidetta.
  • Ohjasimme rahoitusta Musiikin edistämissäätiölle, joka myöntää apurahoja niin luovaan työskentelyyn, musiikin esittämiseen, julkaisemiseen, koulutukseen kuin markkinointiinkin.
  • Tuimme Music Finlandia, joka ohjaa tukea muun muassa suomalaisten musiikintekijöiden kansainvälistymisen ja teosviennin kasvun tukemiseen.

Myönnämme myös suoria avustuksia luovan säveltaiteen tekemiseen. Teoston kotimaisen musiikin tukitilitys on tarkoitettu kotimaisille nuotinnetuille teoksille ja sitä myöntää Teoston ohjelmistotoimikunta. Teoston sävellystilausten tuella edistämme kotimaista sävellystilaustoimintaa sekä uuden partituurimusiikin syntymistä.

Vuosina 2020-2022 kansallisista varoista maksettiin myös koronatukea kompensoimaan oikeudenomistajiemme taloudellisia menetyksiä koronapandemian aikana. Vuoden 2023 kävi ilmi, että verottaja ei lue näitä pandemia-aikana maksettuja tukia verottomaksi apurahaksi ja jälkiverottaa kaikki yli 2000 euron koronatuet. Teoston jäsenkokous päätti joulukuussa 2023 ohjata varoja koronatuen jälkiverojen kompensoimiseen Teoston henkilöasiakkaille.

Teosto toteuttaa erilaisia viestinnällisiä hankkeita nostaakseen suomalaisen musiikin arvostusta ja saadakseen sen tekijöitä näkyvämmin esille suomalaisen kulttuurin kentällä.

Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista, jonka jaamme vuosittain yhdelle tai useammalle kotimaiselle musiikkiteokselle. Sen tarkoituksena on antaa tunnustusta rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille. Haluamme tukea palkinnolla musiikkilajien moninaisuutta ja nostaa musiikin tekijöiden työn yhteiskunnallista arvostusta. Keväällä 2023 Teosto-palkintona jaettiin 40 000 euron palkintosumma kolmelle palkinnonsaajalle.

Vuodesta 2018 Iskelmä-Gaalassa jakamamme Vuoden Musiikintekijä -palkinnon myönnämme tunnustuksena erityisistä ansioista monipuolisen iskelmämusiikin tekijänä. Vuonna 2023 palkinnon sai pitkän linjan kevyen musiikin sanoittaja Saara Törmä.

Musiikkituottajien Emma-Gaalassa toimimme vuoden biisi -kategorian kumppanina tuoden esiin tekijöitä suomalaisten hittibiisien takana. Vuonna 2023 Vuoden biisi -palkinnon voitti BESSin esittämä sekä yhdessä pitkän linjan musiikintekijä Jonas Olssonin ja Tomi Saarion kanssa kirjoittama kappale Ram Pam Pam.

Musiikin käyttöä av-tuotannoissa esiin nostava ”Vuoden musiikkioivallus” -palkinto jaettiin vuonna 2023 toista kertaa. Palkinnon innovatiivisesta musiikin käytöstä sai kotimainen Hetki Lyö -jännityselokuva, jossa oli käytetty esimerkillisesti sekä elokuvaan sävellettyä että äänitemusiikkia.

Lisäksi jaamme 2000 euron tunnustuspalkinnon esimerkillisestä esitystietojen ilmoittamisesta. Vuonna 2023  palkinto myönnettiin Antti Ahopellolle.

Toimimme myös kumppaneina kotimaisen nykymusiikin festivaalilla Musica Novassa sekä Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailussa.

Teosto pyrkii osaltaan vastaamaan tulevaisuuden musiikintekijöiden tarpeisiin verkostoitumisesta, osaamisen vahvistamisesta ja tasavertaisten mahdollisuuksien rakentamisesta musiikkialalla.

Järjestämme vuosittain Top 20 – Future Hitmakers -kurssin, jonka tavoitteena on auttaa nuoria musiikin tekijöitä etenemään urallaan, verkostoitumaan muiden musiikkialan ammattilaisten kanssa sekä inspiroida luomaan uutta musiikkia. Kurssi järjestetään yhteistyössä Suomen Musiikkikustantajien, Suomen Musiikintekijöiden ja Music Finlandin kanssa.

Syksyllä 2023 järjestimme lisäksi asiakkaamme Nelonen Media Liven kanssa Uudet Soundit -kampanjan, jolla etsimme uusia, nuoria esiintyjiä kesän festareille. Kolme nuorta tekijää valittiin kampanjan myötä esiintymään RMJ-, Suomipop- ja Kuopiorock-festivaaleilla.

Vuosittaiseen musiikkialan Music X Media -tapahtumaan tuotimme useita alan ammatillista kehittymistä tukevia sisältöjä, jotka käsittelivät muun muassa musiikin kuuntelutottumusten muutosta, tekoälyä ja musiikkialan yhdenvertaisuutta.

Kaksi kertaa vuodessa järjestämämme Teosto Talks -tilaisuudet ovat kaikille avoimia seminaaritilaisuuksia, joissa käsittelemme musiikkialan ajankohtaisimpia ja puhuttavimpia aiheita. Vuoden 2023 Teosto Talks -tilaisuuksien aiheena olivat tekoälyn käyttö musiikissa sekä yhdenvertaisuus. Vuoden aikana järjestimme lisäksi kaksi webinaaria, joissa kerroimme asiakkaillemme olennaisia näkökohtia musiikintekijän urasta.

Vaikutamme toimialan kehitykseen myös lukuisissa yhteishankkeissa muiden musiikkialan järjestöjen kesken. Vuonna 2023 kokosimme yksitoista alan toimijaa yhteen ja toteutimme laajan kyselytutkimuksen sukupuolisesta tasa-arvosta musiikkialalla. Lisäksi olimme mukana päivittämässä yhdenvertaisen musiikkialan teesejä ja julkaisimme jatkohankkeena syntyneet musiikkialan rekrytointiohjeet.

Lisäksi osallistuimme tekijöiden oikeuksia kunnioittavaan ©-DAY -kampanjaan. Yhdessä muiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa olemme mukana luovien sisältöjen metadataa kehittävässä ISNI-hankkeessa. Hanketta koordinoi kansalliskirjasto ja sen tavoitteena on hankkia eri taiteenalojen tekijöille kattavasti kansainväliset ISNI-tunnisteet.

Teosto pyrkii käymään vuoropuhelua päättäjien kanssa varmistaen, että kotimaisen musiikkikulttuurin ja sen luovan alkutuotannon merkitys Suomen yhteiskunnalle ymmärretään. Vaikuttamistyössä tavoitteena on tietoisuuden ja arvostuksen kasvattaminen musiikkikulttuuria kohtaan, hyvien työskentelyedellytysten ja pitkäjänteisen rahoituksen varmistaminen.

Vuonna 2023 työskentelimme yhdessä Musiikin luovan alkutuotannon yhteenliittymässä eduskuntavaalikampanjoissa ja pyrimme saamaan kantojamme esille sekä vaalikeskusteluun että hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmaan saatiinkin lukuisia ajamiamme tavoitteita, kuten kulttuuripoliittinen selonteko, musiikkialan freelancereiden aseman parantaminen sekä kulttuurinalan kasvuun ja kansainvälistymiseen panostaminen.

Alan yhteisellä  musiikkiala.fi -sivustolla jaamme päättäjille tietoa musiikkialan keskeisistä tunnusluvuista sekä yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Teoston kulttuurikummit on musiikintekijöiden ja päättäjien verkosto, joka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ja ruohonjuuritason vuorovaikutusta musiikkia työkseen tekevien sekä toimintaedellytyksistä päättävien kesken. Verkostoon kuuluu noin 70 kansanedustajaa ja musiikin tekijää ja kustantajaa, jotka muodostavat kummipareja. Vuonna 2023 järjestimme kulttuurikummeille kolme yhteistapahtumaa sekä lukuisia pienempiä, kahdenvälisiä tapaamisia.

Tutkimus: Nais- ja miesmusiikintekijöillä täysin eri käsitys alan tasa-arvoisuudesta – musiikkiala ryhtyy toimenpiteisiin

Teoston tekemän kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja sanoittajista kokee musiikkialan epätasa-arvoisena. Suurimmiksi syiksi nimettiin musiikkialalla vallitsevat asenteet sekä naisten verkostojen ja esikuvien puute. 

Lue lisää tutkimuksesta

Lue lisää

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!