Siirry sisältöön
Teoston toiminta
Toimimme vastuullisesti

Tavoitteenamme on, että Suomessa on hyvät edellytykset työskennellä luovalla alalla, tehdä ja käyttää musiikkia ammattimaisesti.

Tehtävämme on pitää huolta musiikin tekijöiden oikeuksista sekä edistää kotimaista luovaa säveltaidetta. Varmistamme, että oikeudenhaltija-asiakkaamme, eli säveltäjät, sanoittajat ja musiikin kustantajat saavat korvaukset, kun heidän musiikkiaan käytetään.

Olemme Suomen suurin musiikin tekijöiden yhteisö. Edustamme noin 41 000 kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikinkustantajaa. Musiikkia käyttäviä asiakkaita meillä on noin 30 000: radio- ja tv-yhtiöitä, tapahtumanjärjestäjiä, ravintoloita sekä muita yrityksiä ja yhteisöjä.

Jokapäiväistä työtämme ohjaavat arvomme:

  • Avoimuus: Toiminnan läpinäkyvyys ja tehokkuus ovat Teoston olemassaolon kulmakiviä.
  • Rohkeus: Meillä on halua uudistaa toimintaamme rohkeasti,
  • Tavoitteellisuus: tähtäämme luovan talouden elinvoimaisuuden ja uusien menestystarinoiden tukemiseen.

Visiomme: Kasvatamme musiikin kulttuurista ja kaupallista
merkitystä

Teoston strategiassa korostuu musiikin merkityksen kasvattaminen yhteiskunnassa. Vuonna 2023 tarkensimme strategiaamme keskittäen voimamme kolmeen strategiseen tavoitteeseen. Ne kattavat toimintamme kolme keskeisintä osa-aluetta.

Tunnemme suomalaisen musiikin, sen tekijät ja käyttäjät ja kehitämme palveluitamme heidän tarpeisiinsa.

Palvelumme mahdollistaa musiikin tekijöiden keskittymisen omaan työhönsä. Tarjoamme musiikin oikeuksille kattavat myyntikanavat ja sopimukset suurimpien toimijoiden kanssa. Keräämme tekijänoikeuskorvaukset markkinoilta tehokkaasti ja tilitämme ne edelleen musiikin tekijöille ja kustantajille.

Palvelumme ulottuu kaikkialle maailmaan: Teostolla on vastavuoroisuussopimus yli 80 ulkomaisen tekijänoikeusjärjestön kanssa, joiden kautta keräämme korvaukset yli sadasta maasta. Tarjoamme laajaa dataa musiikin käytöstä, neuvomme ja opastamme taloudellisten oikeuksien hallinnoinnissa.

Musiikin käyttäjille tarjoamme laajan repertoaarin tunnettuja ja ihmisiä liikuttavia musiikkiteoksia, joista he saavat lisäarvoa toiminnalleen. Myönnämme luvat musiikin julkiseen esittämiseen luotettavasti ja helposti. Teoston kautta musiikkia käyttävät yritykset varmistavat, että tekijät saavat työstään ansaitsemansa korvauksen ja ovat siten mukana edistämässä suomalaisen musiikkialan elinvoimaisuutta.

Vuoden aikana perustimme yhdessä Gramexin kanssa myös uuden AV Music-palvelun, jonka tavoitteena on helpottaa musiikin käyttöä av-tuotannoissa. Uusi palvelu toimii Teoston ja Gramexin yhteisyrityksen GT Musiikkilupien alaisuudessa.

Edunvalvontamme tavoitteena on edistää säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikkikustantajien etuja tekijänoikeuksiin ja musiikkialan toimintaympäristöön liittyvissä kysymyksissä.

Seuraamme aktiivisesti musiikkialan toimintaympäristöä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ajamme oikeudenomistajiemme etua sekä kansallisilla että kansainvälisillä areenoilla. Turvaamme musiikkialan toimintaedellytyksiä ja tarjoamme päättäjille laadukasta tietoa päätöksenteon pohjaksi. Järjestämme kotimaassa tapahtumia ja tapaamisia, joissa tuomme oikeudenomistajiemme äänen kuuluviin päättäjille. Osallistumme myös laajempiin yhteiskunnallisiin tapahtumiin ja kampanjoihin.

Vuonna 2023 Teoston edunvalvonta- ja vaikuttamistyön keskeinen toimenpide oli tekijänoikeusdirektiivin (DSM) kansalliseen toimeenpanoon vaikuttaminen. Direktiivin edellyttämät muutokset tekijänoikeuslakiin säädettiin alkuvuodesta 2023.

Edunvalvonnassa toimimme yhteistyössä jäsenjärjestöjemme – Suomen SäveltäjienSuomen Musiikintekijöiden ja Suomen Musiikkikustantajien – kanssa. Heidän kanssaan muodostamme musiikin luovan alkutuotannon, joka laati yhteiset hallitusohjelmatavoitteet kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Yhteistyön painopiste oli eduskuntavaalien ja hallitusohjelmatavoitteiden vaikuttamistyössä sekä valitun uuden eduskunnan kansanedustajien ja ministerien kontaktoinnissa istuntokauden alettua.  Aktiivisen vaikuttamistyön myötä useita musiikin luovan alkutuotannolle tärkeitä asioita nostettiin myös hallitusohjelmaan. Loppuvuodesta neljä järjestöä päättivät vakiinnuttaa yhteistyönsä ja palkata yhteisen edunvalvonnan päällikön.

Lisäksi osallistumme Suomessa Luovat ry:n vaikuttamistoimintaan. Vuoden aikana järjestettiin sidosryhmätapaamisia, tekijänoikeuden merkityksestä viestinyt CDay-kampanja sekä tuoreen kulttuuriministerin haastattelutunti Music X Media -tapahtumassa.

Musiikkialan merkityksestä yhteiskunnassa viestittiin Teoston ja Gramexin rahoittamalla, koko alan kanssa yhteisellä Musiikkiala.fi -sivustolla. Yhdessä musiikkialan järjestöjen kanssa järjestettiin myös Flow Talks -paneelikeskustelu.

Kansainväliseen yhteistyöverkostoomme kuuluvat maailman tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö CISAC sekä eurooppalainen GESAC, joiden vaikuttajatapaamisiin osallistuimme muun muassa Brysselissä ja Mexico Cityssä.

Toimintaamme ohjaavat yhdistyksen säännöt ja jäsenkokouksemme päätökset. Julkaisimme vuonna 2023 myös toiminnan eettiset periaatteet, jotka sisältävät keskeiset toimintaamme ohjaavat, arvoihimme ja lainsäädäntöön nojaavat toimintatapamme. Lisäksi Teosto on sitoutunut koko kulttuurialan eettiseen ohjeistoon.

Olemme jäsenenä alan maailmanlaajuisessa kattojärjestössä CISAC:ssa, jonka sääntöihin ja ohjeisiin olemme sitoutuneet (Professional Rules for Musical Societies ja Binding Resolutions for Musical Societies).

Tietoturvallisuus eli tietosuojaan ja tietoturvaan kuuluvat asiat ovat keskeinen osa luotettavuuttamme. Pyrimme kaikessa toiminnassamme varmistamaan tiedon luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden. Tietoturvallisuustoimintamme tukee liiketoimintaamme ja mainettamme sekä vastaa lain, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden asettamiin turvallisuusvaatimuksiin. Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme tietosuoja-asetusta ja muuta soveltuvaa tietosuojalainsäädäntöä. Olemme kuvanneet henkilötietojen käsittelyämme Teoston tietosuojalausekkeessa. Tietoturvan keskeisimmät linjaukset olemme kirjanneet Teoston tietoturvapolitiikkaan ja sitä täydentäviin ohjeisiin, joihin olemme kouluttaneet myös koko henkilöstömme. Tietojen käsittelyn periaatteet olemme kirjanneet Teoston tietosuojaselosteeseen.

Kahdesti vuodessa järjestettävä jäsenkokous on Teoston ylin päättävä elin. Jäsenistömme päättää kokouksessa toiminnan linjauksista ja nimittää hallituksen. Yhdistykseemme kuuluu noin 900 päättävää jäsentä. Vuoden aikana saimme ennätyksellisen paljon eli yli sata uutta jäsenhakemusta.  Yhdistyksellämme on myös yhteisöjäseniä, joita ovat muun muassa Suomen Säveltäjät ry, Suomen Musiikintekijät ry, Suomen Musiikkikustantajat ry ja Suomen Kirjailijaliitto ry. Jokaisella jäsenellämme on yhdistyksen kokouksessa yksi ääni.

Yhdistyksemme hallituksen tehtävänä on edustaa yhdistystä, johtaa luovaa säveltaidetta edistävää yleistä toimintaa, hoitaa yhdistyksen omaisuutta ja vastata sen taloudesta, ottaa ja erottaa yhdistyksen toimitusjohtaja sekä valvoa yhdistyksen toimiston toimintaa. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä.

Teoston toimitusjohtajan tehtävistä ja valtuuksista päättää hallitus. Toimitusjohtaja johtaa päivittäistä toimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toiminnan suunnittelussa ja operatiivisessa johtamisessa toimitusjohtajaa tukee johtoryhmä. Jäsenkokouksen, hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävistä on säädetty tarkemmin yhdistyksen säännöissä.

Teoston jatkuvuudenhallintaa koordinoi riskienhallintaryhmä, jossa ovat edustettuina liiketoiminnan ja tukitoimintojen eri osa-alueet. Riskienhallintaryhmä tekee hallitukselle kaksi kertaa vuodessa arvion pääriskeistä ja niiden kehityksestä.

Jatkuvuudenhallinta perustuu jatkuvuudenhallintapolitiikkaan. Toiminnan jatkuvuudesta huolehtiminen koskee kaikkia prosessejamme ja toimintojamme, perustehtävien jatkuvuutta painottaen. Keskeisistä toiminnoista ylläpidämme dokumentoituja jatkuvuussuunnitelmia, joita päivitämme säännöllisesti. Suunnitelmien mukaista toimintaa koulutetaan, harjoitellaan ja testataan säännöllisesti.

Teosto on olemassa asiakkaitaan varten.  Yhdistämme kaksi tärkeintä asiakasryhmäämme: musiikin oikeudenomistajat sekä musiikkia käyttävät asiakkaat. Meillä on myös muita sidosryhmiä, joita tarvitsemme toimintamme kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen.  Siksi käymme sidosryhmiemme kanssa jatkuvaa vuoropuhelua. Toimimalla vastuullisesti pyrimme vastaamaan sidosryhmiemme odotuksiin.

Strategiamme mukaisesti parannamme palveluitamme asiakasymmärrykseen perustuen. Toteutamme sekä oikeudenomistajille että musiikin käyttäjäasiakkaille säännöllistä mittausta asioinnin sujuvuudesta (CES, Customer Effort Score) sekä tutkimme myös asiakastyytyväisyyttä vuosittain. Vuonna 2022 selvitimme erityisesti nuorten musiikintekijöiden ja säveltäjien tarpeita ja odotuksia sekä haastattelimme musiikkia käyttäviä asiakkaitamme. Aktiivisella vuoropuhelulla kasvatimme myös ymmärrystämme merkittävien musiikkia käyttävien asiakkaidemme ja musiikkikustantajien liiketoiminnasta. Suuren yleisön mielikuvaa tutkimme vuosittain Taloustutkimuksen toteuttamalla mielikuvatutkimuksella.

Tärkeimmät sidosryhmämme


Oikeudenomistajat: säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja musiikin kustantajat

  • Avoin, läpinäkyvä ja vastuullinen asioiden hoito.
  • Oikeuksien tehokas ja kattava lisensointi.
  • Korvauksien tehokas ja luotettava tilitys.
  • Helppo asiointi ja yhteydenpito, hyvä tavoitettavuus
  • Ymmärrys ja tuki musiikkikustantajien liitetoiminnalle
  • Ymmärrettävä ja selkeä vuorovaikutus.
  • Aktiivinen edunvalvonta ja päätöksentekoon vaikuttaminen.

Pyrimme toiminnassamme tiiviiseen, suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen asiakastyöhön sekä asiakaspalvelun ja palvelukanavien aktiiviseen kehittämiseen. Rakennamme toimivat ja helposti käytettävät verkkopalvelut ja esitämme tiedot selkeästi. Teemme tehokasta edunvalvontaa ja parannamme musiikkityön edellytyksiä. 


Käyttäjäasiakkaat: radio- ja tv-yhtiöt, tapahtumanjärjestäjät, online-alustat, ravintolat sekä muut yritykset ja yhteisöt

  • Avoin, läpinäkyvä ja vastuullinen sopimusasioiden hoito.
  • Lisensoinnin oikeusvarmuus ja tasapuolisuus.
  • Helppo asiointi ja yhteydenpito, hyvä tavoitettavuus ja luotettava asiakaspalvelu.
  • Toimiva ja tehokas oikeuksien ostamisen prosessi.
  • Ymmärrettävä ja selkeä vuorovaikutus.

Pyrimme toiminnassamme tiiviiseen, suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen asiakastyöhön sekä asiakaspalvelun ja palvelukanavien aktiiviseen kehittämiseen. Rakennamme toimivat ja helposti käytettävät verkkopalvelut ja esitämme tiedot selkeästi. Kehitämme lisensointituotteita ja ostoprosesseja jatkuvasti. 


Henkilöstö

  • Vastuullinen henkilöstöjohtaminen
  • Toimiva vuorovaikutus
  • Tasa-arvo, hyvä työilmapiiri ja työolot

Johdamme työhyvinvointia proaktiivisesti ja kehitämme johtamista ja esimiestyötä suunnitelmallisesti. Kannustamme henkilöstöä osaamisen kehittämiseen. 


Poliittiset päättäjät: kansanedustajat, Euroopan parlamentti ja komissio

  • Hyvä yhteistyö, päätösten valmistelua helpottava avoin tiedonsaanti ja vuorovaikutus.
  • Yhteisenä tavoitteena yhteiskunnan kokonaisedun mukaiset päätökset ja uudistukset.

Pidämme säännöllisesti yhteyttä ja järjestämme tapaamisia mm. erilaisissa työryhmissä ja tilaisuuksissa. Tarjoamme selkeää ja ymmärrettävää tietoa. Kulttuurikummitoiminta saattaa päättäjät yhteen oikeudenomistajien kanssa. Toimimme eurooppalaisen ja kansainvälisen kattojärjestöjen (GESAC & CISAC) vaikuttamistoiminnassa.


Viranomaiset: kilpailuviranomaiset, ministeriöt, patentti- ja rekisterihallitus

  •  Lakien ja säädösten noudattaminen Teoston toiminnassa
  • Lainsäädäntövaikuttaminen ja asiantuntija-avun tarjoaminen toimialaa koskevissa asioissa

Annamme tietoja ja apuamme avoimesti ja toimimme hyvässä vuorovaikutuksessa viranomaisten kanssa. Vastaamme tiedusteluihin nopeasti. Osallistumme lainvalmisteluhankkeisiin antamalla lausuntoja ja osallistumalla ministeriöiden asettamiin työryhmiin ja toimikuntiin. 


Suuri yleisö: kansalaiset, media

  • Avoin ja aktiivinen vuoropuhelu
  • Liiketoiminnan vastuullisuus ja   luotettavuus
  • Teoston asiantuntemuksen tarjoaminen käyttöön eri viestinnän kanavissa
  • Väärinkäytösten ja haittavaikutusten minimointi

Viestimme avoimesti ja aktiivisesti eri kanavissa ja olemme valmiina dialogiin. Reagoimme nopeasti ja aktiivisesti kysymyksiin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 


Tekijänoikeusalan organisaatiot: suomalaiset ja ulkomaiset tekijänoikeusjärjestöt, musiikkialan ja kulttuurin järjestöt, tekijänoikeusalan yhteistyöfoorumit, kansainväliset kattojärjestöt GESAC ja CISAC

  • Hyvä ja avoin yhteistyö
  • Teoston asiantuntemuksen saaminen käyttöön
  • Yhteisenä tavoitteena tekijänoikeusjärjestelmän ja kollektiivihallinnon toimivuudesta ja kestävyydestä huolehtiminen

Osallistumme aktiivisesti yhteistyöhön ja erilaisiin hankkeisiin, tavoitteiden edistämiseen ja tapahtumiin. Toimimme eri järjestöjen hallituksissa ja päättävissä elimissä.

 

Toiminnallamme on laaja vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan

Elinvoimainen yhteiskunta

Musiikki on tärkeä osa ihmisten elämää ja yhteiskuntaa. Luomme Suomeen ympäristöä, joka mahdollistaa musiikin monipuolisen kokemisen ja sen ammattimaisen tekemisen. Kollektiivihallinto on tehokas tapa huolehtia musiikin säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja kustantajien oikeuksien toteutumisesta. Huolehdimme musiikin käytön sopimuksista eri käyttöyhteyksiin, ja käytöstä saatavien tekijänoikeuskorvausten tilittämisestä heille.

Sujuva liiketoiminta

Toimimme välittäjinä musiikin tekijöiden ja käyttäjien välillä: ilman tätä jokaisen musiikkia käyttävän tahon pitäisi sopia musiikin käytöstä erikseen jokaisen oikeudenomistajaan kanssa. Verkostomme ansiosta heidän käytössään on paitsi kaikki kotimainen, myös ulkomainen musiikki.

Luova talous

Musiikki tuottaa Suomeen työpaikkoja, liiketoimintaa, vientiä ja verotuloja. Musiikki tukee myös kansalaisten terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua, mikä toimii ennaltaehkäisevänä elementtinä ja vähentää terveyden- ja sosiaalihuollon kustannuksia. Toimimme yhdessä muun musiikki- ja kulttuurialan kanssa toistemme elinvoimaisuutta ruokkien.

Kulttuuri ja kansallinen identiteetti

Kannamme vastuuta musiikin monimuotoisuudesta ja tulevaisuuden tekijäsukupolvien toimintaedellytysten vahvistamisesta. Monimuotoinen musiikkikenttä tukee merkittävällä tavalla myös kansakunnan identiteetin ja kielen säilymistä, henkistä resilienssiä sekä kriisinkestävyyttä.

Teoston eettiset periaatteet ovat toiminnan selkäranka

Julkaisimme vuonna 2023 eettiset periaatteet, jotka toimivat ohjenuorana koko Teoston työskentelylle ja menettelyille. Periaatteet on laadittu yhdessä henkilöstön kanssa, ja ne ohjaavat päivittäistä toimintaa niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien suuntaan.

Tutustu Teoston eettisiin periaatteisiin

Lue lisää:

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!