Siirry sisältöön

Uudet Soundit kampanjassa ehdotettiin yli tuhatta uutta festariesiintyjää – shortlistalla kiinnostavimmat tuoreet nimet

29.11.2024

Teoston ja kotimaiset festivaalien ”Uudet soundit” -kampanja etsi marraskuussa uusia, tuoreita esiintyjiä ensi kesän festarilavoille. Kampanjaan annettiin peräti 3800 ehdotusta, joissa esitettiin 1230 eri esiintyjää. Ammattilaisraati seuloi ehdokkaista shortlistat, joiden joukosta valitaan kolme uutta esiintyjää Ruisrockiin, Qstockiin ja Blockfestiin.

”Uudet Soundit” -kampanjalla halutaan luoda uusille, nouseville musiikintekijöille mahdollisuuksia päästä suuren yleisön tietoisuuteen. Ehdotuksia tuoreiksi esiintyjiksi kerättiin yleisöltä 5.-19.11.2024.

Kaikkiaan kampanjaan saatiin upeat 3800 ehdotusta. Eniten ehdotuksia tuli Turun Ruisrockiin, johon esitettiin yli 900 eri esiintyjää, Oulun Qstockiin 770 esiintyjää ja Tampereella vietettävään Blockfestiin yli 500 eri esiintyjää.

Raadin puheenjohtaja, tuottaja Riku Mattila kiittää ehdotusten tasoa.

”Mukana oli paljon varteenotettavia nimiä, joista piirtyy kuva aktiivisesta, laadukkaasta ja monipuolisesta musiikkikentästä. Oli tosi innostavaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa nähdä, että musiikkia luodaan näin valtavan laajasti. Shortlistalle halusimme nostaa yhtyeitä ja artisteja, joilla nähtiin olevan potentiaalia nousta nykyistä yleisöään isommiksi.”

Monipuolisuutensa vuoksi tuomariston valintojen tekeminen ei ollut helppoa. Mahdollisuuksia haluttiin tarjota tekijöille, joiden laadukas musiikki ansaitsisi raadin mielestä laajempaa huomiota.

Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura kertoo, että ehdotusten laaja skaala kertoo suomalaisen musiikkikentän monimuotoisuudesta

”Ehdotuksia tuli kaikista genreistä ja hyvin erilaisen taustan omaavista esiintyjistä. Tämä kertoo hyvää suomalaisen musiikin elinvoimaisuudesta. Tästä monimuotoisuudesta on huolehdittava jatkossakin, koska musiikki on selvästi kaikkia suomalaisia yhdistävä tekijä.”

Tuomariston shortlist festivaaleittain, ehdokkaat aakkosjärjestyksessä

RUISROCK 4.-6.7.2025

  • Heidi Beth: helsinkiläisen laulaja-lauluntekijän musiikissa yhdistyvät raikkaat pop-sävellykset ja nokkelat lyriikat. Aktiivisesti keikkailevaa artistia kiitetään loistavana esiintyjänä ja vahvana tulkitsijana.
  • Juhlat: Viisihenkinen indie-yhtye julkaisee alkuvuodesta 2025 odotetun toisen albuminsa. Persoonallista ja monivivahteista poprockia soittava bändi on ihastuttanut oivaltavilla ja taidokkailla kappaleillaan jo muutaman vuoden.   
  • M//O: Ainutlaatuisesta otteestaan kiitetty porilainen rapduo tekee kunnianhimoisesti oman kuuloista ja koukuttavaa musiikkia. Monissa perusteluissa mainittiin hyvä meno keikoilla.
  • Ville Veikka: Uuden ajan laulaja-lauluntekijä laulaa ihmissuhteiden lisäksi muun muassa luonnon hätätilasta. Debyyttialbumiaan valmistelevan artistin musiikkia kuvailtiin lohduttavaksi, tunnelmalliseksi ja kauniiksi.
  • vivian: Debyytti-EP:n tänä vuonna julkaissut artisti yhdistää indipopia ja rockia kiinnostavalla tavalla. Ehdotuksissa kiiteltiin erityisesti lyriikoita ja sekä ”maagista otetta” keikoilla.

QSTOCK 25.-26.7.2025

  • Beyond Awareness: Tamperelainen metalcore-yhtye yhdistelee metallin lisäksi popin ja elektronisen musiikin elementtejä luoden omaleimaisen soundin. Moderni ote uppoaa niin perinteiseen metallikansaan kuin nuorempaankin yleisöön.
  • Block of Flats: nelihenkinen yhtye yhdistää rohkeasti eri genrejen musiikillisia elementtejä luoden tarttuvista kertosäkeistä, metalliriffeistä ja elektronisista vivahteista koostuvan soundin. Vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi on nostanut bändin yhdeksi Suomen rock- ja metalliskenen kiinnostavimmista tulokkaista.
  • Peltokurki: Kahden laulaja-lauluntekijän Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostaman pohjoisen duon taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin. Sielukasta musiikkia kiitetään myös sanoituksista ja tunnelmallisista melodioista.
  • TINA: Miljoonia näyttökertoja kerännyt artisti Lapista, jonka uusin single ’Noitanainen’ on kerännyt suosiota erityisesti TikTokissa. Hänen musiikkiaan kuvaillaan tarttuvaksi ja helposti lähestyttäväksi – myös energinen lavapresenssi keräsi kiitoksia.
  • Ylva Haru: suomenkielistä folk-poppia tekevän laulaja-lauluntekijän soundi on yhdistelmä runsaita kitaroita ja lauluharmonioita, vahvoja melodioita sekä monivivahteista rytmiikkaa. Kaksi albumia julkaissut artisti on kerännyt jo vakaan kuulijakunnan, johon sielukas musiikki uppoaa.

BLOCKFEST 16.-17.8.2025

  • D1 Dani: Oululaislähtöinen D1 Dani tekee modernia ja monigenreistä trap-musiikkia. Henkilökohtaisia aiheita sisältävän musiikin kuvaillaan sopivan täydellisesti festareille.
  • Kofi One: Jyväskyläläinen artistitulokas omaa persoonallisen otteen biisintekoon. Afrobeatsia, dancehallia ja hiphopia yhdistelevä musiikki tarjoaa monenikäisiin vetoavan tuoreen ja tarttuvan soundin.
  • Left: Tuore artisti tuo uudenlaisen näkökulman pop- ja trap-musiikin yhdistelmään. Leftin musiikki erottuu ainutlaatuisella laulusoundilla ja vahvassa roolissa olevalla visuaalisuudella.  
  • Leyla: Helsingissä kasvanut räppäri ja laulaja tunnetaan monipuolisesta tyylistään. Jo useamman vuoden musiikkia tehnyt artisti julkaisi ensimmäisen EP:nsä alkuvuodesta on saanut kiitosta erityisesti kantaaottavista sanoituksistaan.  
  • Pyzze: aiemmin taustalla viihtynyt artisti on lähtenyt vauhdilla liikkeelle myös omilla biiseillä. Debyytti-EP:nsä keväällä julkaissut artisti omaa tyylikkään, eurooppalaisen saundin, josta toivottavasti kuullaan vielä paljon.

Yleisöehdotusten joukosta shortlistan valitsi viisihenkinen raati, johon kuuluu musiikin pitkän linjan ammattilaisia: puheenjohtajana toimivan tuottaja Riku Mattilan lisäksi musiikkikustantaja ja A&R Manager Semira Ketroussi, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä, luova johtaja Kalle Kallonen sekä artistikoordinaattori Ina Westerlund.

Tuomariston valinnat ensi kesän festivaaleille julkistetaan tammikuussa 2025. ”Uudet soundit” -tittelin alla esiintyvät tuoreet tähdet pääsevät näyttämään taitojaan festarilavoille kesällä 2025. Esiintyjän kanssa solmitaan normaali sopimus ja maksetaan asianmukaiset palkkiot esiintymisestä.

Lue lisää Uudet Soundit -kampanjasta >>

Jaa somessa
Lue lisää